Katselen ulos
huoneeni ikkunasta
edes syksyinen aurinko
ei kaipuutani poista
Tunne tää on jäätävää
hiljaisuus koskee korviin
ei mitään tehtävää
elämä tarkoitukseton
no niin
Mut ehkäpä joskus
kaikki vielä muuttua voisi
joku minuakin kaipaisi
minulle onnen soisi
Niin voisin vaipua lepoon
ja antaa ajan kulua
unohtaa itseni
ja ajatella vain sinua
Selite:
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Koskettava tunneruno!
Kyllä immeine kaepoo rinnalleen hellyyttä ja huolenpittoo toeselta immeiseltä.