helmenkantaja

löysin rannalta simpukan
avasin sen ja helmeä silmäilin
se loisti auringossa kuin helmi vain voi
kun aurinko ja kuu yhdessä valoaan soi

simpukan elävä sykkivä liha
tuota ajatonta kauneutta suojeli
kun hiekanjyvästä aarteen valmisteli
ja hiljaisesti upeuden sisällään kehitti

on kuin olisi ihminen sieluaan valmistellut

hetkeen jolloin se auki repäistään 
ja maailma eteen väkivaltaisesti räjähtää
           
           harvalle on tarjolla hiekanjyvä
           ja vain harva kantaa helmeä sisällään
           jota vuoskymmeniä hioo ja sen kasvua edistää
           joka vastoinkäyminen helmeä kirkastaa ja kehittää

suojella sielua elämän tarjotessa kolhujaan
jotta se jonain päivänä valmis on loistamaan
kun se ympäröivän lihan suojasta esiin pakotetaan

siinäpä sitä, elämäntehtävää
suojella puhdasta kauneutta
ja häikäistä kirkkaudellaan
aukirepäisijän silmät

niin ettei hällä sen jälkeen enää mikään ennallaan ole
eikä mikään enää entiselleen tule