synttäriaamuna

Mikä aamujen aamu!

raapimista ovelta kuulostelin
aamuvarhain, jo ennen valon voittoa
varovasti ihmetellen ovea availin
ja voi ihmettä, voi tuota näkymää perin somaa!

oli polulla rivi pitkä onnittelijoita 
juhlatamineissaan tietenkin
ensimmäisenä talitiaisia kymmenkunta
pyrstösulat ojossa, pikku siemenet nokissa
sinitiaiset perässä isompien
pariskuntia heitäkin viitisen
perässä köpötti käpytikka, ylpeänä kait
risu vaakana nokassa, lahjana annettava

naapurin aidan sisuksista oli mustarastasparikin
mukaan entäytynyt, keltainen nokkapari hymyyn kääntynyt
oravia kolmen perhe, harmaanruskeina
häntiään oikoivat, nappisilmiään tiuhaan räpsyttivät

hiiret, päästäiset, myyrätkin, laulua virittelivät
avulla pienten nuottivihkosten.
näätä tahtipuikkoa tiukin ilmein heiluttell
- kaksi jänöä kauempaa tilannetta seuraili
tassunsa sydämiens kohdalla laulaen sydämiks taivutteli

Tajuntaan pikkuhiljaa 
ajatus valmiiksi syntyi:
siis nyt onkin synttäripäiväni, taasen! --
ja kiitoksen sanan huulilleni asetin
kun kuoron uljasta sointia kuuntelin -
mutta kun silmiäni nopsaan hieraisin
ja ne uudelleen avasin
oli poissa onnittelijakunta
jäljellä vain, portaan pielessä,
lahjoja kymmenkunta!
--
huolimatta kurimuksesta koronan
ei silti ole mieleni aivan mustaksi muuntunut
-- olenhan kaiken aikaa ystävien ympäröimänä elänyt
vaikka siis, joskus aivan turhastakin nillittänyt
--
kelpaahan tässä jatkaa uutta elinvuotta

ja siis niin, tarinani on, absoluuttisen totta!