syvähköä läpändeerusta

ei ihminen jaksa aina olla vakava
ja solutasolta tietoisuuteen nousevaa
paskaa vatvoa
elämähän ei nyt niin kummoista ole
sen kun jaksaa kärsiä piinat ja ahdistukset
huutaa metsään kun siltä tuntuu
ja puhaltaa aaltoja kauemmas

olla siis kuin ei olisikaan
metafyysisesti tai sitten, ihan omana issenään
luineen ja karvoineen

reissu isseen kylläkin voi olla toooosi pitkä
           hankala ja arvaamaton
           eikä lohduta kun rikkiviisas sanoo
           oh jee, mikäänhän elämässä ei kestä ikuisesti
                      tsemiä ja jaxuhaleja, pus-pus 
           kuinka voisikaan, emmehän ole ikuisia
                      vaikka joskus niin haluamme uskoa

ja kun issensä vihdoin näkee kokonaisena
rikotuista peileistä
on YKSI. YKSIN.

Eheä palanen sen triljoonan palan palapelissä
kosminen nanosiru, magneettinen energia
johon oikeat ja uudet kappaleet hinkuvat tykö'

                        vasta sitten KAKSIN.