pari sukupolvea sitten

ei ole naismuistiaakaan aikaa siitä 
kun suomalainen nainen
miehen perässä ilman omaa kukkaroa kulki

mies teki päätökset, joki'ikisen
nainen nurkumatta kitki
rikkaruohot juurespenkkien

leipoi leivät vartaaseen
vehnäkakot oman pellon tuotoksen

kukki verannalla komeat hortensiat
eikä ikkunalautoja koristaneet
kärpästen pilkkupaskat

kello viisi nousi lypsämään
kantturoista viime tipatkin heristämään
kello kahdeksan söi ensi einehen 
ja kello 10 vaati isäntä lisäsyömisen

puhdisti lätin ja navetan
suodatti maidon, kerman voihin säästi

kanat ruokki ja hoiti
tilillä tuolla permanentin hiuksiinsa väänsi

puristi rehuperunat sialle ruoaksi
ja ennen joulua elikon lahdiksi pani
teki makkarat ja kinkut oivat
kun joululaulut jo transistorista soivat

leivinuunissa kypsyivät leivät lihat ja laatikot
syksyisin hillot omista marjoista keitettiin
kurkut etikkaan visusti säilöttiin
- lapsilauma osallistui kaikkiin tekemisiin
näin siirtyi osaamisen taito perillisiin 

ei herunut taskurahoja, ei uusia vaatteita
silloin tärkeitä olivat toiset aatteet

ja kun syksyllä juurikkaan noston jälkeen
peltotyöt taukosivat 
niiin soivat kesähuoneessa kangaspuut
mallit kiersivät emännältä toiselle
perintöinä kalleina ihan kaikille

oli elämä ankaraa työtä
ja milloin oli paikka kiitoksen?
kait silloin kun yösydännä
painoi päänsä miehen rintamukseen

tämä esiäitimme ihmistyyppi
pari sukupolvea sitten eli näin!
Sitkeää oli ainesta nainen tämä
opin sai rauhan aikana syvän
niin että kun mies sotaan kutsuttiin
hän kodin asiat hoiti kohdalleen
ruokki kaupungista pakoon tulleen suvun
kynsi pellot, äesti ja kylvi viljankin
perunasadosta lahjoitti vielä köyhemmillekin.

ovat ajat paljon muutamassa tovissa
muuttuneet 
vaan sitkasta olemme me ainesta
ylpeitäkin juuriemme syvästä istutusmaasta