kesän oppi

kesäiltana mielen kaipuu on suurempi
kuin talviyön johon kuuluu suruun sukellus
siinä viipyminen, kuin tahallaan hyväksyä
kylmyys pimeys ja piina

kesällä ei ole yksin kiva juoksennella 
paljain varpain kukkaniityllä
kaivertaa puukolla vain yhdet kirjaimet
koivun runkoon vertatihkuvaan sydämeen

luonnon yht'äkkinen kasvuun räjähtäminen
tukahduttaa hengityksen, saattaa mielen
tilaan jossa pitäisi päästää surusta irti
huudahdella iloisesti, olla läsnä, nauraa
kumartua tykö, juoda viiniä humallukseen asti

ja tanssia niin että maailma lakkaa olemasta
sen rynkyt tykytykset, sykintä täys sotaa ja vihaa 
tanssia perhosten kanssa, laulaa lintujen kuorossa
ja elää niinkuin viisas elää, rakastuneena hetkiin
itsensä jatkuvasti peraten parantaen ja ihastuen
siihen tulemaan mitä elämä on tiukalla kädellä antanut

viisautta jota kukaan ei vie, ei ikinä vie