Robertsoninkin mielestä

tarina herättää, lääkitsee ja palkitsee
- luettuaan jokainen on aina vähän viisaampi
kaikki, ilman täyttä ymmärrystä vailla olevatkin

tarina jättää jäljen, joko avaa arven 
tuottaa uuden ruven tai ammottavan haavan

tarina vie metsään kalliolle järven tai meren rantaan
kaukomaille tai kotimaan korpeen

tarina lennättää taivaaseen, kosmokseen 
tai maan äidin syliin, se antaa siivet lentää
tai nenälle kyntöauran muodon 

tarina on joko tuunattu luetusta, keksitty
tai syntynyt paikassa jota ei tunnista

joka on mielen sopukassa
siellä minne kellään muulla ei ole avainta
etkä itsekään aina tunne koodia
millä ovet aukeavat

tarinoilla on - oma elämänsä, 
linkkinsä toden ja epätoden synkroniin
jonka vain lukija luo todeksi

tarinat eivät tietoisuudesta sikiydy
vaan jostain unen hämärän 
ja unelmien maailman rajamailta