Seison reunalla,
ja olen hajalla.
Minut on rikottu,
maahan talottu.
Siitäkin on jo pitkän aikaa,
edelleen aika paikkaa haavaa.
Tiedät kuka minut rikkoi,
tiedät kuka minut sinuun kiinni sitoi.
Voisitko sen minulle kertoa,
vai haluatko saman kokea,
Kuin säälittävä sieluni,
kuulla yössä huutoni.
Huudan sinua, SINUA !
Huudan armoa.
Ettet neulalla pistelisi,
pientä sydäntäni.
Se kärsii myös muista,
kuin sinusta.
Älä hae tukea,
anna armoa.
Esitän ystääväsi,
purat taakkasi.
Minähän sen kannan,
ja kaikkeni annan,
Jotta olisit onnellinen,
vaikka itse olisi en.
Selite:
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Pakko myöntää...
Samoin.
surullisen suloisa runo. 'ystääväsi' tämän sana olit kirjoittanut väärin, se pitää kirjoittaa 'ystävääsi'*miten niin pilkun viilaaja?*
Hajosin kyyneliin.