Eikä hän koskaan unohda, ei ikinä.
Välttelee suuria sanoja ja julkisia tilanteita,
astuu ulos asunnostaan vain toukokuussa ja joulukirkkoon.
Tuntee paljon, pärjää ilman sanoja,
suruverhon taakse kätkeytyneenä.
Toukokuun 23.
”Mennään Ollin kanssa kiikkumaan,
mennään Ollin kanssa puistoon”
ole varovainen.
ei ole poikaa, ei vehnätukkaa ja sammalsilmiä
Koskaan ei voi kaipuuta unohtaa,
ei ikinä. Itse ei osaa lähteä,
ei silti luota huomiseen,
ei luota enää.
Selite:
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Siis uskomattoman hieno runo! Ja koskettaa syvästi.
Puhutteleva, surullinen ja kaunis, lohdutonkin. Muodoltaan kantava, vaikka alku jotenkin maalaavan luonnosmainen (välttelee, astuu, tuntee, pärjää..), mutta keskimmäisen säkeen "kalenterimerkintä" pelastaa mielenkiinnon, jatko upeaa! Runo, jonka äärelle pysähtyy, hiljenee - ja joka kestää ja paranee useammilla lukukerroilla.