Ainoa joka pääsee lähelle

Julia pyöräili huhtikuun viileässä ilmassa idyllisellä omakotitaloalueella kohti Epun taloa. Oli perjantai-ilta, ja Epun talo tyhjänä. Vanhemmat olivat lähteneet viikonlopuksi kylpylään, ja se ei voinut tarkoittaa muuta, kuin kunnon juhlia. Julia ei tosin ollut ollenkaan juhlatuulella. Päinvastoin, hänen naamansa oli yrmeämpi, kuin aikoihin.
Julia saapui Epun vaaleansinisen talon pihaan, lukitsi pyöränsä, nousi portaat ylös kuistille ja soitti ovikelloa. Hän ei vastannut mitään, kun lyhyehkö, veikeännäköinen Eppu tervehti häntä reippaasti. Hän astui sisään, potkaisi kengät jalastaan ja laahusti keittiöön.
"Hei Julia!" kirkkaanpunatukkainen Miranda, joka oli Epun ja Maxin kanssa samassa koulussa, sanoi pirteästi nojaillessaan tiskipöytään.
Miksi kaikki olivat niin perhanan iloisia tänään? Julia hymähti vastaukseksi asetellessaan pullojaan repusta jääkaappiin.
"Mikä on?" Miranda kysyi.
Julia heitti jääkaapin oven kiinni. "Ei mikään", hän tokaisi ja marssi olohuoneeseen. Eivätkö ihmiset ymmärtäneet, miten raivostuttavaa se oli, kun joku kysyi tuota? Eikö sitä saanut vain olla rauhassa huonolla tuulella ilman, että siitä tarvitsisi tehdä selkoa muille? Hän istui sohvan nurkkaan ja korkkasi kaljapullonsa. Televisio oli päällä ja sieltä tuli jokin aivan typerä ohjelma, mutta Julia tuijotti sitä, niin kuin se olisi ollut äärimmäisen kiinnostava. Pienemmällä sohvalla, oikealla seinustalla istuivat Joni, Make ja Kasper, ja kävivät kiivasta keskustelua siitä, olisiko pokeria parempi pelata rahasta vai naisista. Suurin osa juhlaväestä ei ollut ilmeisesti vielä saapunut. Julia ei kuitenkaan vaivautunut kysymään, keitä oli tulossa. Hän oli melko vakuuttunut, että Max tulisi, eivätkä muut kiinnostaneet häntä. Toisaalta hän ei ollut varma, halusiko olla nyt edes Maxin seurassa.
Miranda tuli huoneeseen ja istui samalle sohvalle Julian kanssa. Hän liittyi keskusteluun toisella sohvalla istuvien poikien kanssa, mutta Julia vain tuijotti huonoa televisiosarjaa, vaikka siinä esiintyvät huonot näyttelijät tuntuivat saavan hänet vain entistä ärsyyntyneemmäksi. Eppu käveli portaat alas yläkerrasta.
"Tuleeko Max tänään?" Miranda kysyi sohvalla istuvilta pojilta.
Kalju Make kohautti leveitä olkiaan.
"Hän sanoi tulevansa kohta", sanoi Eppu, joka oli kävellyt keittiöön.
Miranda tönäisi Juliaa hiljaa kädellään ja hymyili. "Ehkä hän saa sinut paremmalle tuulelle."
"Lopeta. Tuo on ärsyttävää", Julia kihisi uhkaavasti ja rutisti kaljapulloaan nyrkissään.
"No sinä näytät niin murheelliselta..." Miranda puolusteli.
Julia käänsi katseensa Mirandaan sarkastinen ilme kasvoillaan. "Näinkö tosiaan on?"
"Mikset kerro mikä vaivaa, niin sinun ei tarvitsisi kiukutella?" Miranda kysyi itsekin hieman ärsyyntyen.
Julia ponnahti seisomaan. Joni, Make ja Kasper vaikenivat, ja katselivat äimistyneinä vierestä. "Näytänkö minä siltä että minä haluaisin kertoa? Luuletko, että tuollainen painostaminen ja urkkiminen auttavat?"
Miranda ei saanut sanaa suustaan. Julia marssi eteiseen.
"Minne sinä menet?" Eppu kysyi varovasti Julian pukiessa kenkiään jalkaan.
"Ulos!" Julia tokaisi, ja lähti niine hyvineen.
Julia kiersi talon ympäri takapihalle, ja harppoi siellä olevaan puiseen puutarhakeinuun. Hän ei ollut toivonut saavansa kaikkien huomiota. Hän ei halunnut, että kukaan seuraisi häntä. Hän halusi vain olla yksin. Niin hän saikin.
Max kaarsi pikkuisella autollaan Epun talon tyhjään pihaan. Hän nousi autosta, ja asteli sisälle. Hänkin vei juomansa keittiöön, ja korkkasi ensimmäisen tölkkinsä. Hän siemaisi ensimmäisen kulauksen pitkään ja hartaasti. "Aaaah! Tätä minä olen odottanut koko päivän. Ainoa asia, joka sai minut kestämään sitä sukulointia, oli tieto siitä, että pian pääsen tänne vetämään pääni täyteen."
Eppu naurahti. "Mikset korkannut jo silloin? Olisit ehkä kestänyt sen paremmin."
Max hymisi. "No jaa, olisin luultavasti vain rohkaistunut sanomaan isotädilleni pari tarkoin harkittua sanaa."
Pojat siirtyivät olohuoneeseen. Eppu istui nojatuoliin, ja Max meni sohvalle Mirandan viereen. Hetken kuluttua hän vilkaisi ympärilleen. "Onko Julia tulossa tänään? En ole nähnyt häntä pitkään aikaan."
Miranda laski drinkkilasinsa pöydälle. "Hän on tullut jo."
"Ai", Max sanoi. "Missä hän on?"
"Hän istui tuolla puutarhakeinussa, kun viimeksi katsoin", Eppu kertoi.
Maxin ilme oli ymmärtämätön.
"Hän on vihainen kuin ampiainen", Miranda selvensi. "Ja suuttui vain lisää, kun yritimme kysyä mikä on."
Max huokaisi. "Sitä ei pidä koskaan tehdä." Hän nousi ylös, puki takkinsa, käveli jääkaapille, ja alkoi tunkea lonkerotölkkejään taskuihinsa. Sen jälkeen hän meni eteiseen ja puki kenkänsä jalkaan.
"Minne sinäkin menet?" Eppu kysyi.
"Julian luokse”, Max vastasi.
"Onnea vain! Sitä sinä tarvitset!" Eppu sanoi. "Hän puree."
Max kulki määrätietoisesti takapihan kostean nurmen poikki kohti keinua, jossa Julia istui perimmäisessä nurkassa pää painuksissa. Hän pysähtyi pienen matkan päähän narisevan keinun viereen seisomaan avattu lonkerotölkki kädessään. "Puretko?" hän kysyi vetäessään avaamattoman tölkin nahkatakkinsa vasemmasta taskusta.
Julia ei nostanut päätään, mutta mulkaisi Maxin kenkiä. "Ehkä vähän", hän sanoi voimattomasti.
Max istahti keinuun Julian ristikkäiselle paikalle laskien avatun tölkkinsä, sekä toisen, avaamattoman tölkin penkille viereensä.
"Lähettivätkö he sinut tänne kyselemään minun perääni?" Julia kysyi uhmakkaasti.
"Eivät", Max sanoi määrätietoisesti kaivaessaan tölkkiä oikeasta taskustaan, "vaan tulin omasta tahdostani."
"Hyvä!" Julia sanoi lyhyesti. "Sillä en pidä siitä että minua kohdellaan kuin jotakin potilasta."
"Tiedän", Max sanoi ohimennen, ja taputteli taskujaan. Hän löysi tupakka-askinsa takkinsa oikeasta, ja sytyttimen vasemmasta taskusta.
Hän sytytti tupakkansa, ja asetti sen huulilleen. Hän kaivoi povitaskustaan vielä yhden tölkin.
Julia kohotti hieman kiinnostuen päätään. "Kuinka monta sinulla on noita?"
"Tarpeeksi", Max vastasi suupielestään, ja kaivoi viimeisen tölkin housujensa etumuksesta. Julia ei voinut olla tirskahtamatta.
Max hymyili Julialle rohkaisevasti. "Arvelin, ettet kuitenkaan ole vähään aikaan menossa sisälle. Otatko yhden?"
Julia vilkaisi omaa tyhjää pulloaan. "Minulla on kyllä omaa juomaa sisällä..."
"Äh, minä tarjoan", Max sanoi sitkeästi.
Ensimmäistä kertaa Julian katse nousi Maxin silmien tasolle. "Hyvä on", hän sanoi, ja uskalsi hymyillä hieman, "mutten sitä, joka oli housuissasi!"
Julia korkkasi Maxilta saamansa tölkin, ja joi pitkän kulauksen. Max oli saanut hänen mielialansa hetkellisesti nousemaan, mutta pian se taas palasi ennalleen. Max ei sanonut enää mitään, istui vain, eikä pitkä hiljaisuus näyttänyt häntä vaivaavan. Hän keinutti keinua hiljaa jaloillaan, luultavasti huomaamattaan. Savu hänen tupakastaan kulkeutui Julian sieraimiin viileän tuulahduksen mukana. Julia laittoi kädet puuskaan ja värisi. Häntä kadutti, ettei ollut ottanut takkiaan mukaan. Max huomasi asian.
"Miksei sinulla ole takkia?"
"Se on sisällä."
Max hymähti. "Mitä varten sinä sen sinne jätit?" hän kysyi asettaessaan tupakan huultensa väliin, ja vetäessään takkinsa vetoketjua auki. Hän nousi ylös, ja heitti takin Julian niskaan. "Siinä on."
Julia ei liikahtanut. Hän katseli tiiviisti pusikonjuurta keinun vieressä. Hän tunsi itsensä hieman vaivautuneeksi, mutta samaa aikaa huojentuneeksi, kun Max huolehti hänestä. Maxin takki oli paksu, raskas, ihanan lämmin, ja tuoksui aivan Maxille.
"Miksi tulit?" Julia kysyi liikkumatta vieläkään.
"Ai tänne ulosko?"
"Niin. Mikset ole sisällä pitämässä hauskaa muiden kanssa, miksi olet täällä katsomassa kun minä murjotan?" Hän tuijotti yhä pusikkoa.
Max hörppäsi tölkistään. Hän oli hiljaa hetken, ja näytti sangen arvoitukselliselta. Sitten hän sanoi: "Koska kukaan muu ei päässyt".
Julia vilkaisi varovasti Maxia kulmiensa alta. Max veti sauhut tupakastaan. "Haluatko jämät?" hän kysyi tarjoten loppusätkää Julialle.
Julia otti sen käteensä vastaten myöntävästi. "Minulta on omat loppu."
"Olisit soittanut, niin olisin hakenut sinulle lisää", Max sanoi.
"Rahatkin on loppu."
"No sinulla on asiat huonosti", Max hymähti, ja vei tölkin huulilleen.
"Niin on", Julia pulpautti nopeasti ja painoi päänsä alas. Hän nojasi kyynärpäitään polviinsa ja räpläsi hermostuneena tölkkinsä avaajaa, ja nieleskeli useasti. Max katsoi häntä vakavoituen. Julia stumppasi tupakan tyhjään kaljapulloonsa. Hän tuijotti varpaitansa. Pitkän aikaa oli taas hiljaista.
"Hän jätti minut", Julia lopulta sanoi matalalla äänellä.
Jotain tämän tapaista Max oli uumoillutkin. Max tiesi, ketä Julia tarkoitti; Julian poikaystävää, Jannea,joka kävi Maxin kanssa samaa koulua. Max ei koskaan ollut puhunutkaan pojalle, muttei silti jostain syystä ollut koskaan pitänyt hänestä.
Max katseli naapuritaloa, eikä tiennyt mitä sanoa Julialle. Julia kuitenkin jatkoi: "Tiedätkö miksi?"
Max katsoi Juliaa. Tämä puristi tölkkiä kädessään niin, että se meni lommoille. "Hänen tyttöystävänsä palasi ulkomailta opiskelemasta!" Julia puuskahti. Hänen päänsä oli painunut niin alas, ettei Max nähnyt enää muuta kuin tytön nenänpään. "Ja hänen tyttöystävänsä on kaksikymmentäkolme...!"
Viimeistä lausetta sanoessaan Julian ääni murtui, eikä hän voinut enää pidätellä itkua, vaan purskahti kyyneliin.
Max ponkaisi salamana seisaalleen. "Hei, hei, hei..." hän rauhoitteli pehmeästi. Hän ei ollut aivan varma mitä hänen pitäisi tehdä. Hän oli ollut Julian ystävä pitkään, mutta tämä tilanne oli hänelle uusi. Julia ei ollut koskaan ennen itkenyt. Hän laittoi kätensä Julian olkapäälle ja istui hänen viereensä. Julia peitti kasvonsa käsillään, ja Max tunsi olonsa vaivaantuneeksi. Tyttö näytti niin surkealta. Hän ei tiennyt tarkalleen mitä tehdä, mutta päätti varoa visusti, ettei erehtyisi tekemään mitään liian tunkeilevaa. Max tyytyi vain silittää Julian selkää, mutta sitten Julia painoi päänsä Maxin rintaa vasten. Hetken Max oli tilanteesta hämmentynyt, mutta kietoi sitten kätensä lohduttavasti tytön ympärille. Julia itki vuolaasti, ja Max painoi poskensa tämän mustia hiuksia vasten. "Shh... Ei hätää", hän tyynnytteli. "Kaikki on hyvin." Hän huomasi Julian hiusten tuoksuvan hyvältä.

Miranda tiirasi Epun vanhempien makuuhuoneen ikkunan sälekaihdinten välistä takapihalle. Make ja Eppu seisoivat aivan hänen takanaan.
"Hei häivytään, se ei oikeasti kuulu meille mitä siellä tekevät", Eppu sanoi, muttei kuitenkaan liikkunut itse minnekään.
"Höh", Miranda tokaisi välittämättä Epusta. "Meille hän raivoaa, mutta Maxia hän vain halailee."
Eppu katseli ulos kahta ystäväänsä ja huokaisi. "Niin", hän sanoi hitaasti. "Max taitaa olla ainoa ihminen, joka tietää yhtään, mitä Julian päässä todella liikkuu." Miranda katsoi häneen. "Ainoa, jonka Julia päästää lähelleen."
"Niinkö?" Miranda kysyi, ja käänsi katseensa takaisin pihalle.
Eppu katsoi Mirandaan. "No voitko kuvitella ketään muuta nyt tuonne Maxin paikalle? Kertoisiko hän oikeasti kellekään muulle, mikä häntä vaivaa?"

Julia nojasi Maxiin, ja alkoi pikkuhiljaa rauhoittua. Hänen hengityksensä oli yhä katkonaista, ja hän itki vielä.
"Hä- hän sanoi", Julia sopersi, "ettei tarvitse minua enää."
"Sinä et tarvitse häntä", Max tyynnytteli. "Sellaista paskaa."
Julia yritti rauhoitella itkuaan. "Minä olin kuulemma aivan su- surkea pano, ja..." Julian itku yltyi niin, ettei hän voinut sanoa lausettaan loppuun.
Max tunsi kasvavaa raivoa Janne kohtaan. Hän huomasi Julian käden puristuvan nyrkkiin, kun tämä piti kiinni hänen paidastaan.
Julia jatkoi, aivan hiljaa: "Miten minä olisin voinut mitään vielä osatakaan..."
"Kun seuraavan kerran näen sen jätkän" Max kihisi, ”vedän sitä turpaan niin lujaa!” Hän silitti Julian hiuksia.
"Kiitos", Julia niiskaisi. Hän rauhottui vihdoin. "Ja anteeksi kun joudut kuuntelemaan minun ruikutustani. Olen varmaan pilannut iltasi." Hän suoristautui istumaan.
Max katsoi Juliaa tytön turvonneisiin silmiin. "Luuletko tosissani, että olen noin tunteeton?" hän kysyi vieno hymy huulillaan. "Ruikuta pois vain." Hän tönäisi Juliaa lempeästi rystysillä poskeen.
Julia halasi vielä Maxia, ja kävi sitten makaamaan penkille, pää Maxin sylissä. "Sinä olet tosiystävä."
Max siveli hiukset sivuun Julian kasvoilta ja katsoi tätä. Silloin hän tajusi, kuinka kaunis Julia oli. Julia näytti niin heikolta ja haavoittuvaiselta siinä hänen sylissään, ettei hän ymmärtänyt, miten joku voisi tahallaan vahingoittaa jotakin niin hienoa. Silloin, siinä pihakeinussa istuessaan hän päätti, että varjelisi tuota kaunista sielua niin hyvin kuin vain taisi. Sillä se olisi tosiystävän velvollisuus.
Silloin, siinä pihakeinussa istuessaan, hän ei tunnistanut rakkautta, vaikka se makasi hänen sylissään.