Jatkoa tarinalle

"Kokonaan? Tarkoitatko että... hetkinen, jos olisin edes puoliksikaan kuollut, en seisoisi tässä, vaan makaisin sairaalassa." Jessica yritti koota ajatuksiaan ja jatkoi: "Kysyit minulta haluanko elää. Voisitko nyt kertoa näkemyksesi siitä, mitä on elää?" Rebus laski katseensa ja hymyili vienosti. "Nautitko tähän astisesta elämästäsi?" hän kysyi. Jessica teki mielessään pienen yhteenvedon tullen siihen tulokseen, että Rebuksen ilmestyminen oli tuonut hänen elämäänsä jännitystä, millaista hän ei ollut koskaan edes kuvitellut kokevansa. Ja hän nautti siitä. "Et vastannut..." Jessica aloitti, mutta Rebus tarttui Jessicaa kädestä taluttaen hänet parvekkeelle.

"Näytän sinulle" Rebus vastasi heidän tultua viileään ulkoilmaan, mitä Jessica tuskin huomasi. Hän tunsi pienen liekin sisällään lämmittävän koko vartalonsa. Jessica oli unohtanut kokonaan entisen tapansa toimia luottaen vain järkeensä ja luotti Rebukseen kuin olisi tuntenut tämän syntymästään saakka. Rebus asettui Jessican taakse kietoen kätensä Jessican ympärille ja kuiskaten: "Sulje silmäsi." Jessica noudatti pyyntöä siihen saakka kun Rebus pyysi häntä jälleen avaamaan silmänsä. Oli hämärää, mutta Jessica näki kaiken tarkasti ja huomasinkin olevansa korkean rakennuksen katolla nähden koko kaupungin.

"Miten sinä...?" Jessica aloitti, mutta vaikeni hämmästyneenä ja yrittäen keksiä loogista selitystä asialle. "Lensin" Rebus vastasi tyynenä. "Tai leijuin, en ole siitä varma itsekään, miksi sitä kutsutaan." Rebus vastasi. "Täällä on aina rauhallista yöaikaan. Ennenkuin lähden asioille, niin tulen tänne nauttimaan näkymästä. Ennenvanhaan ei mikään tarjonnut tämän veroista valo-showta."

Jessica huomasi vaivihkaa suunsa jääneen auki hämmästyksestä ja nolostui hieman. Rebus jatkoi asiaa huomaamatta: "Tiedät mikä olen. Nykyään ihmisillä on paljon tietoa ja se leviää kaiken lisäksi nopeasti. Sen kaiken "tiedon" seassa on myös useita luuloja, jotka eivät pidä paikkaansa. Siksi nyt on aika korjata joitain käsityksiäsi vampyyreista, jos ne siis osoittautuvat vain uskomuksiksi ja luuloiksi. Kysy, jos et tiedä ja tietoa vampyyreista saat vain vampyyrilta."
"Selvä" Jessica sanoi jo rennompana.

"Sen tiedätkin, että UV-sätely on vampyyrille vaarallinen. En tiedä miksi, mutta yhteisössämme on tutkijoita jotka yrittävät löytää vastustuskykyä auringolle ja yrittävät saada selville miksi olemme niin sanotusti "tulenarkoja". Kehomme käyttää
ravintona verta, mutta sen puute ei vie henkeä. Fyysinen olomuotomme vain rappeutuu, eikä lopulta ravinnonsaanti onnistu yksin. Verta saatuamme olemme taas terässä. En tiedä mistä harhaluulot siitä, että pystyisimme muuttumaan muiksi eläimiksi tai ettemme näkyisi peilissä, on tullut. Tosin 1800-luvulla eli Lucas Crowley, joka tyydytti esiintymisen haluaan esiintymällä taikurina. Paljastui sitten vampyyriksi ja..."

"Jatka ole hyvä. Haluan tietää mihin olen ryhtymässä. Tai mihin olen jo ryhtynyt."
"Kyllä kyllä... anteeksi. Siispä, elokuvissa näytetty vampyyrien mestaustavat, puutappi sydämeen tai pään irti leikkaaminen ja sen täyttäminen valkosipulilla. Groteskia, mutta osin totta. Luoti, veitsi, puutappi tai minkä tahansa esineen joutuminen kehoon ei ole vaarallista. Irti leikatut ruumiinosat kasvavat takaisin, hitaasti tosin, vaikka parantumisprosessimme onkin kymmenen kertaa nopeampaa ihmisiin verrattuna. Mutta ilman päätä ei voi elää. Valkosipulit, ristit sun muut amuletit ovat huuhaata. Arkussa lepäävät vain ruumiit ja sellaisen rahtaaminen on liian vaivalloista. Pelkkä pimeä huone mukavine sänkyineen riittää lepoon. Jos sitä levoksi voi sanoa. Ruumis ei väsy kuin veren puutteesta, mutta mieli tarvitsee kuitenkin rauhaa. Vaikka ruumiimme kestää, mieli on silti hauras. Itsetuhoisuuteen ajautuvat nuoret ja levottomat vampyyrit jotka eivät lepää koskaan ja lopulta palavat loppuun."
"Entä tarinat hypnoosista ja ajatustenluvusta?" Jessica kysyi.
"Ihmisten keksintöjä."
"Onko Paholainen luojanne?"
Rebus hymähti ja vastasi: "En tiedä, enkä usko siihen. Jostain kaikki on alkanut ja vampyyrit sen mukana, mitään tietoa asiasta ei ole."

Jessica oli sanaton. Hän kuuli niin paljon uskomattomia asioita ja alkoi hivenen epäillä onko hänelle järjestetty jokin sortin pila. Kuitenkin hän oli tiedonjanoinen ja lopulta kysyi:
"Jos päätän jatkaa, joudunko tappamaan voidakseni elää?" Rebus näytti vakavalta. "Se riippuu yksilön iästä, kunnosta ja taidoistasi, jääkö hän henkiin." Jessica ei tiennyt enää mitä ajatella. Hän ei ollut uskonnollinen, ei uskonut hyvään eikä pahaan, mutta kenenkään elämää hän ei pystyisi viemään saamatta siitä henkistä taakkaa. "Oletko muuttanut jo mieltäsi?" Rebus kysyi. "Haluatko kuolla ja elää?"
"En tiedä mitä haluan enää. Miten pystyisin jatkamaan jos joudun olemaan päiväsaikaan sisällä ja huonolla tuurilla aiheuttamaan viattoman ihmisen kuoleman? Mitä tapahtuisi ystävyys- ja perhesuhteilleni?"
"Se ei ole minun ongelmani. Valinta on sinun. Pystytkö elämään entisessä elämässäsi epäkuolleena? Voin auttaa, mutten päättää mitään puolestasi. Sinulla ei kuitenkaan ole paljoa aikaa. Solusi alkavat tuhoutua jolloin kuolet hitaasti."
Jessica käveli katon reunaa pitkin katsellen yössä ajavia autoja ja kaduilla kulkevia ihmisiä. Hän pysähtyi katsomaan kaupungin näkymää ymmärtäen, mistä Rebus puhui. Kaupunki oli kaunis kun sitä katsoi eri tavalla. "Teen sen mahdollisimman kivuttomasti" hän kuuli kuiskauksen korvan juureltaan ja pelästyi. Jessica horjahti kääntyessään ja putosi reunan yli. Hän tunsi ajan hidastuneen pudotessaan. Hän retkahti ja luuli jo kadun tulleen vastaan. Hän huomasi nousevansa takaisin ylös ja olevansa Rebuksen käsivarsilla. Jessica pyörtyi.

Jessica tokeni ja huomasi avattuaan silmänsä lepäävänsä olohuoneensa sohvalla rytmikkään tunnelmamusiikin soidessa taustalla ja kynttilöiden valaistessa. Hän katsoi suoraan ylös Rebuksen kasvoihin. Rebuksen huulet ja silmät hymyilivät.

Lämpimät väreet kulkivat Jessican lävitse ja hän toivoi ajan pysähtyvän. Jessica sulki ja avasi silmät ja huomasi sitten Rebuksen kaatamassa viiniä kauempana tuoden lasin Jessicalle. Jessica nousi heti istumaan ja katsoi taakseen huomaten tyynyn olleen päänsä alla. Kuvitteliko hän Rebuksen olleen siinä? Rebus ojensi lasin Jessicalle ja istuutui Jessican viereen sohvalle. "Toivoin että rentoutuisit vähän, siksi otin vapauden järjestää tämän tilanteen." Rebus oli nöyrä ja herrasmiesmäinen. Jessica tunsi pientä raukeutta. Hän oli toden totta rentoutunut.

Rebus siirsi Jessican hiuksia pois hartioilta ja antoi käden kulkea hyväillen. Jessica tunsi suunnatonta mielihyvää ensimmäistä kertaa miehen kosketuksesta ja sulki silmänsä. Rebuksen pehmeä kosketus kulki Jessican kasvoilla, kaulalla ja solisluun alueella. Rebus suuteli Jessican olkapäätä, hartiaa, solisluuta ja lopulta Jessica tunsi Rebuksen huulet kaulallaan. Hän voisi vielä perääntyä ja päättää päivänsä nopeasti... Mutta hän ei halunnut. Hän halusi elää tämän jumalaisen yön kulkijan rinnalla. Ja niin hän tunsi tutun piston kaulassaan, heikentyvänsä hiljalleen. Hän ei jaksanut enää kannatella päätään ja antoi sen nojata Rebukseen. Rebus silitteli Jessican niskaa ja päätä kuin kertoen, ettei ole mitään hätää. Ja Jessica kuoli.