Nimetön

Minne tämä taival meidät eksyttää?

Olemme eksyneitä,
Olemme turhautuneisuuteemme nääntyneitä,
Olemme vihallamme hartiamme kuormittaneet.
Emme epäonnistu kuin vasta silloin,
kun niin itsellemme uskottelemme.

Olemme yksin vasta silloin,
kun niin itsemme saamme uskomaan.
Emme osaa lentää, emme osaa uskoa.

Me emme rukoile, emme polvistu.
Me emme armahdusta anele.

Ylpeytemme meidät pian tukehduttaa...
Tiedämme että nämä lasilliset eivät ongelmia pois kanna,
se on vain hetken hurmetta.

Vikisemme nurkassa kiroten sankareita,
vuoraamme vartalomme mustaan silkkiin.
Nousemme seisomaan aamunkoitteessa,
kuin mitään ei olisi edes tapahtunut.
Maksamme laskut, käymme koulut, lähdemme töihin.

Mutta jälleen auringon painuessa kehdoilleen,
oksennamme pölyiseen nurkkaan,
puremme manikyyrissä hoidetut kyntemme puhki.
Käperrymme säälittävinä parketille ja ulisemme epäonneamme...