Uni

Oli karhu. Haavoitettu syvään.
Uskonut ei se yhteenkään hyvään.
Syvällä luolassa haavoja nuoli,
ei enää ollut sisäisesti kuoli.

Tuli karhun luokse metsän keiju,
kauneudella sokaisi karhun, jonka yllä leiju.

- Keiju miksi tänne tulit sä?
- Sut parantaa voin, on eessäs elämä.
- Ei minua parantaa voi kukaan!
- Voi, kun vain lähdet mukaan!
- voih keiju miksi, miksi?
- Sua ymmärrän. Tullaan ystäviksi!

Niin lähti karhu mukaan keijun.
- Ah, niin onnellinen olen. Taivaassa leijun!

Niin pian tahtoi karhu enemmän
kuin ystävyyttä.
Tahtoi keijun kanssa olla
monta iäisyyttä.

Ja viimein sen keijulle sanoi.
Keijulta polvillaan rakautta anoi.

Ja sanoi keiju:
- Nouse ylös hölmö nalle.
On sydämessäni aina tilaa unelmalle.

Käsittänyt ei karhu lain,
mutt' virkoi:
- Sua rakastanut olen ain'!

- Nalle sua rakastanut oon alusta asti!
Ja rakastan loppuun elon! Palavasti!

Vaan oli aamulla poissa keijuni,
Onneni olikin vain karhun uni.