Nimetön

Istuin kerran kalliolla
aivan yksin

oli syys
ja meren vesi oli kirkasta

kuulin kuinka joutsenet lauloivat lentäessään

näin kuinka sumu verhosi Helsingin
näin kuinka kurjetkin lähtivät

katselin sitä ylhäältä
ylhäältä Tuomiokirkosta

näin miten räntä peitti kadut
ja kuinka ihmiset sulkeutuivat koteihinsa

kaikki oli hiljaista, pimeää ja autiota
vain kirkkojen tornit pistivät siin
usvien merestä

kävelin yksin autioilla kaduilla,
mutta minua vastaan tuli vain variksia
silmissään antautunut katse

stockkan kello oli pysähtynyt

hautauduin sohjoon

ja odotin
odotin, että joutsenet palaavat
ne eivät palanneet.