Seison keskellä sisäpihaa,
huokaisten syvään.
Aurinko kimmeltää pihan jäätiköllä,
upottaen lämmöllään hiekotuksen syvälle jäähän.
En haluaisi liikkua,
mutta tiedän että aikanaan minun täytyy.
On pakko kulkea jäätikön halki,
liukastellen ja ehkä jopa kaatuen.
Sillä hetkellä tuuli kuitenkin yllättää minut,
heittäen hiukset korvan takaa kasvoilleni.
Painan silmät hitaasti kiinni,
pyyhkäisten hiukset pois kasvoiltani.
Tuuli hyväilee ihoani,
ja hetkessä katoan jäiseltä pihalta.
Kulkeudun tuulen mukana kauas,
kauas menneeseen.
Seison jälleen pitkän laiturin päässä,
päälläni ohut vaalea mekko.
Tuuli leikkii hiuksillani,
riepottelee mekon helmaa miten tahtoo.
Hymy leviää kasvoilleni,
sisälläni on ihana tyyni tunne.
Annan tuulen pitää minut vielä hetken muistoissa,
kunnes on pakko avata silmät.
Palaan liukkaalle pihalle,
takaisin tähän hetkeen.
Huokaisen jälleen syvään,
vilkaisten tuulen heiluttamia puita.
Hyvin hiljaa ja salaa,
hymy hiipii huulilleni.
Jäät sulavat,
tuulet puhaltavat.
Kyllä vain, myönnettävä se on,
on jälleen kevät.
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi