Palaathan

En koskaan tule unohtamaan häntä ja hänen suuria unelmiaan, joista hän haaveili iltaisin katsoen kuutamon tuomaa hohtoa ja lumoavaa rauhallisuuden kuiskausta. Tähtien tuikkeesta saattoi tämä tyttö löytää itsensä ja unelmansa aivan uudella tavalla ja kaikki tuntui olevan täysin tarkoituksellista.

Tähdet tuikkivat ja kertoivat tarinoitaan menneistä ajoista ja hiljaisuus peitteli koko taivaan.

Tähdistä tyttö oppi, ettei yhdelläkään tähdellä voi olla puhdasta sielua ilman, että sen vieressä olisi toinen sielultaan samanlainen tähti.

Tähdet ovat kuin ihmisiä.

Yksinään vain osa maailmankaikkeutta, mutta yhdessä nämä luovat jotain suurta. Suuren kokonaisuuden erilaisia ja yksilöllisiä sieluja, mutta silti kaikki niin samanlaisia ja samanarvoisia.

Mutta kuitenkin yksi pieni sievä tähti tunsi itsensä erilaiseksi kuin muut. Se tunsi itsensä pienemmäksi ja arvottomammaksi, kun se vertasi itseään muihin tähtiin sen ympärillä.

Pieni unelmien täyttämä ruskeatukkainen tyttö katsoi tähteä ja samaistui tähän.

Se halusi olla tähden kaltainen. Vailla huolia, murheita, ikävyyksiä....ilman muuta maailmaa.

Ihan yksin ja omassa rauhassaan.

Tytön ja tähden tarina surusta, ilosta ja elämän ihmeistä oli hyvin erityinen.

En koskaan pysty unohtamaan tätä tyttöä. Hänen kiiltävän ruskeat hiuksensa, jotka antoivat hennon kosketuksensa olkapäälleni. Hiukset, jotka leijailivat aamun ensi tuoksun väreissä ja olivat aamukasteen sievän kosteuden tuudittamia.

Niitä silittäessä näin hänessä viattomuutta, hentoa olemusta ja erityistä lämpöä, jonka synnytti elämän liekki. Se oli kuin balettitanssijan tossun kärjen kosketus ihollani, kun mystinen tanssijatar aloitti satumaisen tanssinsa olkapäälläni.

Unohtumattomat ovat myös tytön silmät. Ne kimmeltävät timanttien koristamat ihmeet. Silmät, joiden sydämestä näki sen kaiken vapauden ja sulokkuuden, joita eivät yksittäiset sanat voi kuvailla.

Silmien ympäröivä kimallus ja hohtava olemus ovat kuin kevään ensimmäinen ruusu valmiina puhkeamaan kukkaan, kun muu maailma vielä odottaa sitä hyvyyttä, jonka on ennustettu tulevan hakemaan kaiken hyvän turvalliseen paikkaan, jossa kaikki olisi kuin ihmeellisten satujen maassa. Samalla kun se kaikki paha jäisi tähän maailmaan, meidän maailmaame, kitumaan tekojaan ikuisiksi ajoiksi.

Tytön unohtaminen on raskasta.

Voih, aivan liian raskasta.

Kuinka voisin unohtaa hänen kirsikan punaisia huuliaan, joista aina löysin syyn pieneen, jokseenkin arkaan hymyyn.

Huulia ympäröi ikuisen ilon lähde ja se, joka sai juoda tästä ihmeestä, omisti onnen, jonka vertaista ei maa päällään kanna.

Lähteen ydin sijaitsee tytön ihmeellisessä hymyssä, joka lumosi kaiken ympäriltään.

Hymyn saapuessa laivan tavoin sydämeni satamaan, se pudotti ankkurinsa pohjan kivikköön ja nousi maihin ikuisiksi ajoiksi.

Tytön siron hymyn takaa näki, ettei maailman pahuus tartu.

Pahuus lähtee sydämestä, joka tytöllä oli puhdas. Koko hänen sielunsa on puhdistettu enkelimäisen kauniilla äänellä ja huilun soluäänien tuomalla rauhallisella kosketuksella.

Hänen sielunsa oli kuin onnen maan avaimia kantavan vartijan nyörin palvelija, joka totteli esimiestää, mutta palkakseen ei koskaan muuta saanut, kuin rauhanomaisia ilmaisuja rakkaudesta.

Onnen ovet pysyivät häneltä lukittuina, mutta ei tyttö tarvinnut avaimia portin avaamiseen.

Hänen puhtaan sielunsa sydämen syke riitti avaamaan salaisuuksien portit.

En voi myöskään unohtaa sitä tunnetta, kun tyttö katsoi silmiini ja kertoi kauniita sanoja.

Kun hänen huulensa liikkuivat tehden sanoja, olin pyörtyä onneen. Sanat olivat lyhyitä, kauniin suoria ja jokaisen sanan jälkeen, syntyi elämäni laaksoon uusi puu.

Tytön puhuessa minulle, hänen olemuksensa kukoisti ja sen hentoinen makeahko sävähdys muistutti minua lapsuuteni leikeistä. Siitä, kuinka juoksin sameana syysiltana pellon laidalla ja kaaduin rauhalliseen nurmikkoon katselemaan pilvien matkaa taivaan poluilla.

Tyttö...

Minun on sinua ikävä.

En ole koskaan tuntenut ketään kohtaan näin ja luulen, ettei kaikki pääty aina onnellisesti, mutta toivon, että palaisit.

Sillä lupaan odottaa sinua.

Se, että lähdit hyvästelemättä, oli kuin auringon nousu ilman raikasta aamua tai kukkaniitty vailla värikästä hohtoaan.

Se kävi niin äkkiä...

Kasvoin elämän suuressa puutarhassa suloisena kukkasena, niinkuin kaikki muutkin. Juureni kasvoivat ja etsivät elämäni rakkautta.

Juureni löysivät hänet, tämän salaisen tyttösen ja kietoutuivat tämän ympärille.

En voinut päästää irti.

Hän aiheutti minullle riippuvuuden. En selvinnyt ilman häntä.

Tuo hehto pieni tyttönen oli minulle kuin päihde, josta kuitenkin hän vieroitti minut liian aikaisin.

Juuri, kun olisin halunnut jatkaa sitä ihanaa yhteistä sammaleen pehmeää tarinaa, mitä meillä oli.

Joka ilta kun katson sitä samaa tähtitaivasta, jota sinäkin katsoit samalla kun haaveilit, saan kyynelten sokaisemana sanoa pienelle tähdellesi: "Palaathan..."