Kirje

Kirjoitin sinulle kirjeen.

Kirjeen niin kauniin ja tunteella kirjoitetun.

Nyt siihen vastausta odotan..

Odotan päivän...

Odotan kaksi...

Odotan ja odotan...

Viikot vierivät, mutta et vastaa minulle.

Luulen, ettet ole edes avannut kirjettäni tai et vain halua vastata siihen.

Tai ehkä et rakastakkaan minua...

Tai sinulla on jo toinen...

Mahdollisuuksia on monia, mutta minä lupaan odottaa.

Vaikka ikuisuuden ole valmis odottamaan...

Mutta miksi et vastannut minulle?

Vuoden odotettuani vastaustasi, menetin toivoni.

Sydämeni rikkoutui, repeytyi palasiksi ja paloi punaisena savuna taivaan pilvien joukkoon.

Kuluu vuosi...

Kuluu toinen...

Kuluu kolmaskin...

Mutta vastaustasi ei tule...

Viimeinenkin toivonkipinäni sammui...

Viisi vuotta odotettuani,

luin sinulta saamiani kirjeitä, joissa kerroit rakastavasi minua.

Ne saivat minut itkemään ikävästä...

Mutta sitten huomaan kirjeen.

Siinä on sinun nimesi.

Siinä on se,

kirje,

jonka lähetin sinulle, rakkaani.

Kirje, jonka luulin lähettäneeni vuosia sitten...

Otan kirjeen syleilyyni ja kyyneleet kastelevat kuoren.

Samassa postiluukustani putoaa kirje...

Se on minulle...

Avaan kirjeen ja mitä näenkään...

Kirjeeseen on kirjoitettu suurin kirjaimin "Rakastan sinua!" ja sen alla on..

Nimi, jota olen kaivannut...

Nimi, jonka vuoksi olen itkenyt...

Nimi, jota kantaa rakkaani...

Nimi, jolla sinut tunnetaan...