Suljen oven edestäni
Sulkeudun suojaamaan itseni pahan katseelta
Irtaudun roolistani kääriytymällä lakanaan
Saatan itseni lähemmäksi itseäni
Yritän unohtaa
Kuinka monesta virheestä ihminen oppii
Viimeisen virheen jälkeen on jo liian myöhäistä
Vasta kun näin eläväni unelmaani
Huomasin tehneeni sen
Kun sinusta näkyi enää vain pimeyteen laskeutuvat ääriviivat
Näkyi minussa kaikki paremmin kuin koskaan
Katseestasi tuli silmäni
Silmistäsi hymyni
Hymystäsi nauruni
Naurustasi sanani
Sanoistasi kyyneleeni
Ei niitä kukaan koskaan saa pyyhittyä kasvoiltani
Epäonnistuin
Pahemmin
Kuin osasin edes pelätä epäonnistuvani
Nousen ylös
Valkean lakanan jäädessä mytyksi lattialle
Samaistun jälleen rooliini
En unohda sinua
Selite:
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Monesti havahtuu vasta kun on jo liian myöhäistä ja huomaa mitä on kadottanut. Puhutteleva ja hieno runo.