Oli vanha nojatuoli hyljättynä
tienpenkalla.
Sen oli siihen joku jättänyt jonkun löydettäväksi.
Ajan kysymys.
Käveli ohi käsipuoli jota ei houkuttanut nojatuoli.
Millä sen oisi kotia kantanunna, siihen se ajatus kuoli.
Ei mua kukaan huoli, ajatteli nojatuoli.
Tuli kesä, syksykin meni ja peitteli maan lumi,
joka kevääksi suli.
Oli hiiri herra päiväkävelyllä, se piipersi ja nuuskutti
aurinkoista ilmaa. Oli se koditon ja onneton,
kunnes se huomasi vanhan nojatuolin, tuon minä
omakseni huolin. Muutan sinne kohtapuoliin,
istahdan pehmoiseen nojatuoliin.
Jokaiselle on joku jonkun löydettäväksi.
Ajan kysymys.
Selite:
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
tässä oli jotain lämpöä aistittavissa, vaikka itse aihe ja kuvitelmat varmasti ovat kylmempiä. Haikea tarinan muoto, joka ainakin minun mielestä yksinkertaisuudellaan on hyvä..(ja mielipiteistähän sai riidellä? :)
Sadunomainen, lämpöinen ja lohdullinen runo.