Loimme yhdessä upean haavekuvan
Suunnittelimme, kuinka kaikki onnistuisi
Ensimmäinen askel taakse
Kuitenki iski pian
Kun sain siirtää yksin tyhjän kehdon
Pölyttymään nurkkaan
Enkä nähnyt silmissäsi kyyneltäkään
Kun, kerroin menetyksestämme
Eikä aiheiseen ole palattu
Mutta se ei poista
Ikävää ja kipua joka pistelee sisälläni
Ehdin iloita sen lyhyen hetken
Että maailmaan tulisi meille oma lahja
Sen menetyksen luulin pystyväni kanssasi jakamaan
Mutta kuinka voin
Kun et edes sure itse?
Et välitä, et näe myöskään tuskaani
Et vaikka huusin sen
Ja sanoin
Että minuun sattuu
Ja vielä enemmän sattuu takiasi
Selite:
En tiennyt tarkkaa luokitusta runolle, mutta laitoin "elämä - yksinäisyys", koska jäinhän yksin ilman kumppanin tukea keskenmenon yllättäessä.
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
