lasipurkissa harmaa ja hauras aines
kelluu yksin, hiljaa
lapsuudenkodin tuoksun
äidin sylin lämmön
isän hymyilevät silmät
se kätkee kammioihinsa
tytön täyteläisten huulten kosketuksen
pettymyksen, katkeruuden, vihan, ylpeyden, turtumisen
itsetuhoisuuden
kääntää kidutukseksi raajojen ja elinten
ilmanpaineen värähtelyn muuntaa tunteiden paloksi
sarveiskalvon kostuttaa kun syksyistä auringonlaskua tulkitsee
männynkuoren karheus ja samea jäkälä
sitä muistuttaa osastaan kosmisessa kiertokulussa
lajitoverinsa surmaa häikäilemättä
puut juurineen se kaataa, maasta maata repii
raiskaa ja riistää kaiken
mistä kiittää olemassaoloaan
tähtiin kurkottaa
kohti kehtojaan
harmaana massana
tarkkailee maailmankaikkeus itseään
lasipurkin sisällä
Selite:
Keskushermoston valtaistuimelta käsin se hallitsee
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Upea runo:) Tykkäsin kovasti.
Hieno, pidin kovasti!