Hajalla

hajalla on ollut niin kauan
ettei katso tulevaisuuttaan
vaikka niin pahalta tuntuu
siihen pikkuhiljaa turtuu
ja olosta kai selviytyy

päivät menee työstä
hän haaveilee yöstä
enemmän kuoreensa sulkeutuu
hän ei ajattele, mukautuu
ja ei totuutta ymmärrä
vaikka se on edessä

julma sellainen

illalla huoneessa yksinään
tyhjyyteen tuijottaa
laulua hyräillen

se kertoo paremmasta huomisesta

tyynyyn painaa päänsä
odottaen unta
parempaa tuntumaa
ja toivon huumaa

aamulla kellon kilinä
vavahtuu tyttö sadusta
on todellisuuden vuoro