Joskus kun syksyinen tuuli puhaltaa oikein kylmästi
Ja riepottelee surullisia keltaisia lehtiä pihakoivusta
Niitä lehtiä joihin on kirjoitettu kaikki kesän riemut
Kaikki kesän lämpö ja auringon kirkas paiste
Järven laineiden liplatus ja leivosen laulu
Silloin minulle tulee tavattoman ikävä sinua
Aivan kuin kylmä syksyinen tuuli riepottelisi sinua irti minusta
Se ikävä tulee kuin kylmä syksyinen tuuli
Kylmettää ja jäätää kaiken mitä kesästä on jäljellä
Silloin minulle tulee niin ikävä sinua että vapisen
Jäädyn ikävästä ja kaipuusta olla sinun lähelläsi
Koskettaa sinua ja lämmitellä lähelläsi
Olla hiljaa oikein tiukasti sinussa
Kiinnittyä sinuun lujasti
Ettei yksikään syksyn jäätävä tuulenpuuska
Pääse irrottamaan sinua minusta
Selite:
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Runoa ei opi kuin kirjoittamalla, rohkenemalla,
oppii avaamaan padot, vapauttamaan virrat,uskaltaa.
Tässä Runossa paljon hyvää, vaikka raakileena,
kypsymättömänä.
Lahjakkuus ei ole itseisarvo, sitä pitää kehittää,
etsiä, löytää, kritiikistä kasvaa paremmaksi.
Hyvä Runo.
Niin. Syksy on tosiaan ikävälle otollista aikaa. Varsinkin jos on ikävöinyt kauan... Kauniisti tuon kaipuun runoksi taivutat.