Lanttuperhosten leijailu

Hopeinen pilvi,
harmainen
sataa lanttuperhosia
leijaillen

nurmikko on kuurassa,
ei lunta joulukuussa.

Sait minut tänään onnelliseksi
ihan tavallisella mutta epätavallisella.
Olethan siinä, ole aina.
Ole sinä, minun rakas.

Puiden lomasta katsoi lymyilijä,
viivytti silmäänsä,
ei hievahtanut.

Jokseenkin varautunut, osumia ottanut.

Olisin kysynyt, mutta en tahtonut
pelästyttää huudollani. 

Jotakin jos olisin sanonut,
pois kai olisi poukonnut.

Enkä minä ymmärtänyt viittomista,
en murjotuksesta.
En vaikka tunsin kielen.
Lymyilijä oli jo luovuttanut.

En jaksanut arvata, koska arvatenkin
olisin väärässä.

Suorat sanat samalla puolella,
miten lämmittivätkään 
minua,
lanttuperhosten matkaa kotiin.