Ihan kuin olisin kutsunut

Työaamuna joutsenen soitto
kääntää katseen korkeuksiin,
pysäyttää kiirehtivät askeleet.

Kevät! Se on viimeinkin täällä!

Taivas on kirkkaansininen, 
saan odottaa hetken.

Sitten näen mykistävän näyn.
Neljän joutsenen aurassa, sen
vasemmanpuoleisessa siivessä
lentää kaksi jotakin kanadanhanhea,
ehkä valkoposkihanhia,
isokoskeloitako, vesilintuja ainakin.
Ovatkohan linnut tulleet pitkänkin taipaleen
yhtä matkaa?
Muodostelma on virheetön, 
lentää kuin aurassa kuuluukin.

En ole kävelevä lintukirja,
en saa lajiteltua,
mutta minulle näky on ainutlaatuinen.

En minä heitä tunne, mutta iloinen olen,
kun tulivat tervehtimään.

Ihan kuin olisin kutsunut.