Se oli hän - osa 3

"Sinä senkin tumpelo! Hän melkein huomasi meidät!!" supisin äkäisesti vieressäni olevalle Simeonille.
"Mutta hän ei huomannut meitä, Kassu" Simeon sanoi huvittuneena.
Istuimme puussa lehtien seassa, `kohteen` kodin läheisessä metsikössä. "Älä sano mua Kassuksi..." sanoin Simeonille.
"Sori, Kasper." hän vastasi, vieläkin huvittuneena omasta pöllö-imitoinnista. Laskeuduin puusta oksia väistellen ja Simeon tuli perässä - hyppäämällä.
Hän laskeutui ketterästi jaloillensa kolmen metrin pudotuksesta, sen sijaan että olisi tullut alas minun `peppu-ensin-menetelmällä`. "Joo, kyllä mä tiiän, että sulla on hyvät luut..." sanoin ja Simeon virnisti minulle. "Eikö sitten vampyyreillä ole?" hän kysyi minulta leikkisästi.
"Älä jaksa aloittaa tätä taas..." vastasin väsyneenä ja niin me lähdimme leikkisästi kinastellen tavernaa kohti, mihin Nikolas oli jäännyt iltaa viettämään.

----------

Oli jo aamu kun pääsimme tavernaan. Itse asiassa matkan taittamisessa ei olisi kestänyt niin pitkään, mutta meille tuli pientä kinaa ja sitten kirmasimme metsässä kuin pikkupojat.Huom. Olemme siinä kahdenkympin korvilla, eli ei mitään pikkupoikia.
Kuitenkin, kun pääsimme tavernaan, söimme aamiaista(meidän illallista) ja kyselimme kuulumisia baarimikolta. Sen jälkeen suuntasimme huoneeseemme. Ja sieltä löysimme Niksun istumassa järkyttyneenä minun sängylläni.
"No huomentailtaa Niksu!" sanoin pirteästi, vaikka halusinkin kipeästi nukkumaan. "Kuinka paljon naisia kaatui eilen illalla?" kysäisin vielä, että saisin keskustelun liikkeelle. Nikolas vain istui sängylläni, katsoi meitä ja avasi ja sulki suuta kuin kala kuivalla
maalla. Hän oli vasta herännyt, koska hänen suklaan ruskeat hiuksensa olivat pahasti sekaisin.
"Mikä hätänä velikulta!?!" Simeon parkaisi ja meni salamannopeasti Nikolaksen luo. Simeonin mustien, kiharaisten hiusten alta loistivat huolestuneet silmät kun hän istuutui Nikolaksen viereen. Menin vastakkaiselle sängylle istumaan ja olin valmis kuulemaan kuinka Nikolaksen "Suuri rakkaus" jälleen kerran jätti hänet. Nikolas kohotti kätensä meidän nähtäväksi, ja samalla kuulin kuinka Simeon haistoi ilmaa. Nikolas pitelli pitkää, mustaa hiusta, mutta hän ei saanut mitään sanotuksi.
"Tuo ei ole minun. Mulla ei ole noin suoraa hiusta." Simeon mutisi ja haroi kiharoitaan, joista hän oli hyvinkin ylpeä. "Se oli hän..." Nikolas sanoi viimeinkin. "Mitä tarkoitat tuolla, Niksu?" sanoin hiljaa ja kurtistin huolestuneesti kulmiani. Ehkä
hänellä tuli tehtyä jotain peruuttamatonta. Toivottavasti ei, muuten hän on pulassa ja joudumme taas vaihtamaan paikkakuntaa.
Nikolas ojensi minulle paperilapun, jossa oli kaunista käsialaa. Hän alkoi kertomaan vihdoinkin mitä oli tapahtunut.