Maailma on paha paikka, mutta silti niin täydellinen

Mikään ei toimi, vai olenko se minä vain?
Luulen, en tiedä, olettaen elän tätä elämää
Autuaassa yksinäisyydessä annan kaiken tulle ulos,
että hyvän, myöskin sen vähäisen pahan.
Mutta mikä minä olen tuomitsemaan olenko hyvä vai paha,
vain ylempi voima näkee sen vaikken siihen uskokkaan.

Elämä jatkuu menemistään ympärilläni betoniviidakossa,
minä olen anonyyminä vain, kuin kärpänen.
Työläinen, mitään tarkoitusta ei ole elämällä, kuin saada yhteiskunnan pyörät jatkamaan pyörimistään.

Väärin siis ajattelin, itseni siitä tuomitsin.
"Onhan minusta johonkin", ajattelin.
Ylös katsahdin, hehkulamppu vilkahti..
PERKELE, jokainen on tärkeä, vaikka vain olisit pieni lapsonen, jokainen edistää kehitystä, omalla.. huomaamattomalla tavallaan.

Ketään ei tulisi tuomita,
ei ulkonäöllisesti tai luonteenkaan puolesta.
He ovat vain ihmisiä, niinkuin me kaikki, sinä sekä minä.
Mutta siis jatkakaamme, mietiskellen mihin suuntaan yhteiskunta on menossa.

Kuka tietää, mitä uusi hallitus tuo tullessaan.
Onko se rauhaa ja rakkautta?
Vai vain byrokraattinen joukkio ihmisiä.

Ihminenhän on monia eri tunteen tasoja omaava olento,
iloa, surua, vihaa, jopa itsekkyyttäkin sekä kateutta.
Näistä aineksistako johtajamme on luotu, viitaten kahteen viimeiseen.

Kaikki ovat tärkeitä, että turhia,
neutraalin näkökannan omaan.
Mutta kaikkein vähiten toivon sotaa, oli se sitten suurvaltojen, tai vain kahden lapsen välillä.
Viha ja sota on turhaa, toisessa elämänriistoa ja suuria menetyksiä, ensimmäisessä suurta menettämistä.
Ehkä se menetys ei olekkaan niin suuri muulle kansalle, mutta tälle pienelle olennolle jonka Homo Sapienssina, eli suomeksi.. ihmisenä tunnemme, menetys voi olla turhankin kova.
Se saattaa jatkua siitä vielä elämän päättymiseen, oman käden kautta.

Ja tämähän on sitä, mitä vähiten tulisi toivoa.
Jokainen on tärkeä.