Savukeuhko

Hän katsoi merelle. Värit räiskyivät horisontissa, aurinko ponnisteli viimeisillään ennen väistämätöntä valumista veteen. Liekehtivä meri, hän hymähti, ja kuitenkin kutsuvat sitä vapauden vertauskuvaksi.

'Verratkaamme tuota värien lumoa ja paljoutta vapaudeksi, vapaus on sekavaa koska missään ei ole järjestystä, olet vapaa tekemään mitä tahansa. Sinä itse olet toki se päähenkilö vapaudessa, sinä päätät mitä tapahtuu. Tämä tekee meistä kaikista päähenkilöitä, oman elämämme sankareita jotka pelastavat tai hajottavat rauhaa.'

Nyt hän nostaa katseensa kivisestä kalliosta, ylös horisonttiin nähdäkseen vielä viimeisimmät valonpirskeet mitkä on mahdollista nähdä ennen pimeyttä.

'Vihdoinkin pimeys laskeutuu maan päälle, tulee yö. Tähdet alkavat syttyä, yksi kerrallaan. Orion, Cassiopeia, Iso koira sekä tottakai Otava. Orion on näistä se, jonka ensimmäisenä olen oppinut tunnistamaan, rakkaani opetti minut tunnistamaan Otavan. Olemme katselleet tähtiä hänen kanssaan pitkään, ja hartaasti.'

Tarinamme mies, jonka ympärille tämä kaikki sulloutuu kertoen hänen tarinaansa eräästä illasta ja sen tapahtumista sekä siirtymisestä yöhön, kaivaa taskustaan jotain. Hän ottaa askin tupakkaa ja tyylikkään uuden Zipponsa. Ystävämme ottaa askista yhden savukkeen, laskee askin vierelleen kovalle alustalle, tekee vapautuneella kädellään tuulensuojan naamansa eteen ja sytyttää tupakan. Keuhkoihin virtaa suuret määrät savua, hän puhaltaa kaiken kerralla ulos voimakkaasti. Hänen päänsä täyttyy hyvin erilaisilla ajatuksilla. Käsitellen elämää, että kuolemaa sekä kaikkea tältä väliltä.

'Olen suunitellut elämäni varsin hyvin. Mutta tämä rakkaus mikä minulla nyt on. En tiedä mitä tekisin ilman häntä, hänestä on tullut osa minua, hän on minulle hyvin tärkeä. Hän on minulle kuin perhe, sellainen jota minulla ei ole ollut. En ole tuntenut omaa perhettämi varsinaisesti perheeksi sillä tietyllä tavalla, vaan käsitin heidät ihmisiksi joiden on välttämätöntä olla ympärilläni kehittymiseni ja kasvamiseni takia. Tämä nainen, jonka kanssa olen lupautunut menemään naimisiin, jonka kanssa olen lupautunut elämään koko loppuelämäni, on minulle hyvin rakas. Hänen kanssaan haluan lapsen, hänestä tulisi loistava äiti. Minä suojelen häntä, ja mahdollista tulevaa lastamme, niin hyvin kuin vain voin.'

Hän on polttanut jo venttiin asti. Mies nippaisee savukkeen kauas pois. Nyt hän nousee ylös, hieman kankeana, mutta siirtyy käppäilen mökkiin, jossa morsian odottaa häntä. Hän katsastaa vielä kerran horisontin, kääntää päänsä, ja jatkaa matkaansa pientä ja kivistä polkua pitkin. Nyt mies on päässyt mökin verannalle, hän tarttuu ovenkahvaan, vetää reippaalla ripaisulla sen auki ja astelee sisälle. Jättäen lipokkaansa eteiseen, siirtyen mökin sisälle. Siellä on odottamassa, tämä kaunis nainen, joka miehen aatteisiin päätyi kuin kalliolla istui. Ikkunoista näkyy pelkkä pimeys, he ovat kynttilänvalossa, vain kahdestaan kaikessa hiljaisuudessa. Sulhanen ottaa morsiammen syleilyyn, painaa pään olkapäätänsä vasten.. pitää häntä siinä, halauksessa. Hän suutelee naista huulille, nuo huulet, ovat niin ihanan täyteläiset, kosteat ja pehmeät. He rakastavat toisiaan hyvin paljon. Ilta etenee rakkauden merkeissä, siirtyen pitkälle yöhön. Pitkän yön jälkeen, pariskunta herää.. aamulla tuohon auringonnousuun, oranssina hehkuen. Vielä eilisestä pieniä muistikuvia miehen päässä pyörien liittyen auringonlaskuun.

Tarinamme loppukoon tähän, suudelmaan. Ja se suudelma ei ole mikä tahansa suudelma, vaan se on täynnä rakkautta sekä intohimoa. Se ei olekaan vain suudelma heille, vaan merkki rakkaudesta.