Ruusun terälehtiä, lasinsiruja ja verisiä kyyneleitä...

Runoilija Forever yours

nainen
Julkaistu:
8
Liittynyt: 11.12.2008

Asuinpaikka: -
Sähköposti:
-
Syntymäpäivä:
-

 

"Valkoinen huntu, lumihiutale laaksossa. Vaalean kuultavat hevoset juoksevat metsään. Valkoinen verkko on saanut sinut. Sinä itket. Kaikki on menetetty. Pääset irti pitkän koettelemuksen jälkeen. Juokset. Otat valkeimman ja kauneimman hevosen, ratsastat rannalle autiolle, hiljaisuuteen. Näet maassa valkoisen hunnun, nostat sen, puet sen päähän ja jatkat ratsastamista, näet lumihiutaleen laaksossa kuin sillä olisin jokin tarkoitus." Tunnelma on satumainen, kaukana merellä sataa, sinun luonasi paistaa aurinko. Et vielä uskalla hymyillä. Nouset hevosen selästä, laitat kädet sen kaulan ympärille, tunnet kuinka sormesi uppoavat valkoiseen sileään harjaan. Annat hellän kiitoksen, taputat kaulalle ja käsket sen mennä. Näet kun se laukkaa onnellisena rantaa pitkin laaksoon. Istut rannalle, kaukana merellä sade on lakannut. Piirrät hennoilla käsilläsi hiekkaan sydämen ja siihen nimeni. Tulee aalto joka menee sydämen päältä mutta pitää sen aivan koskemattomana. Kyyhkynen lentelee varovasti meren yllä, kaikki on niin kaunista mutta tärkein asia puuttui. Tuuli hyväili auringon polttamia vaaleita sekaisia ja kosteita hiuksiasi. Katsoit kauas ja yksi kyynel vierähti poskellesi. Piilotit kasvosi käsiesi taakse kuin salataksesi kyyneleesi. Vaikka kukaan ei ollut näkemässä. Olit yksinäinen. Nousit ylös rauhallisesti ja lähdit kävelemään pitkin rantaa, varpaasi upposivat hiekkaan pehmeään ja jalanjälkesi jäivät näkyviin. Edes aallot eivät niitä pois pyyhkineet. Kävelit vain, vesi hyväili jalkojasi saaden aikaan kylmät väreet. Tuuli melkein vei hunnun mutta sait sen kiinni ja pistit paremmin päähäsi kuin olisit odottanut jotakin. Pidät lujasti kiinni hopea kaulaketjustasi ja suljit silmäsi, toivoen jotakin. Havahdut kun astut jonkin päälle. Avaat silmäsi ja näet jalkasi alla mustan kuluneen kravatin, nostat sen ja kiedot tiukasti kätesi ympärille, se on läpimärkä mutta et välitä. Jatkat matkaa mutta pysähdyt. Tuntui kuin olisit "mustan sateen alla jossa ei ollut varjoilla nimeä, eikä askeleissa ihmistä. Voit yrittää koskettaa, mutta et löydä käsiä, et kohdetta. Vain yksinäisyys yhtyneenä tuuleen, hämärän katse ylläsi." Olet pelokas, vaikka seisoit maailman kauneimmalla rannalla mutta tunnet jotain pahaa. Et uskalla liikkua. Yhtäkkiä juokset veteen kuin näkisit siellä jotain. Olet syvällä ja nostat vedestä simpukan, heilutat sitä hellästi, sisällä on jotain mutta et vielä avaa sitä vaan suljet sen pieneen suloiseen nyrkkiisi ja nouset pois vedestä. Valkoinen mekkosi on märkä ja synnin punaiset alusvaatteesi kuultavat läpi. Nautin siitä. Näytät niin kauniilta siellä jossain, vastustamattomalta. Tuuli on lennättänyt laaksosta ruusuja rannalle, poimit niitä vaikka ne ovatkin kuihtuneita. Yhden pistät korvasi taakse. Haluaisit hymyillä mutta et hymyile. Hopea kaulaketjusi loistaa valoa ja lämpöä. Huulesi ovat rohtuneet, poskesi aivan sileät ja pehmeät. Safiirin väriset silmäsi ovat kuin kaksi aarretta niin kaunista ja loistavaa. Ne ovat yhtä syvät kuin meri ja yhtä täynnä yllätyksiä.

Yleensä ne ovat iloiset eivätkä koskaan itke mutta nyt ne ovat surulliset ja järkyttyneet. Lysähdät maahan koko painollasi, mekkosi helma on aivan hiekassa, simpukka tippuu kädestäsi hiekkaan. Mekkosi olkaimet tippuvat hartioiltasi hyväillen käsiäsi. Itket, kyyneleitäsi ei voi edes laskea, sillä niitä tulee niin paljon. Itket niin hiljaa ettei edes tuuli kuule sitä, olet kuin keiju niin taianomainen. Peität jälleen kasvosi märillä ja hiekkaisilla käsilläsi. Saat hiekasta naarmun poskeesi aivan silmän alapuolelle. Haavasta valuva veri on lämmintä, et välitä siitä miten suolavesi kirvelee haavassasi vaan pitelet siitä kiinni. Veri valuu läpi sormiesi, et itke enää. Istut kasvot merelle päin, olet surullisin mitä ikinä. Otat kätesi pois kasvoiltasi ja annat veren valua. Näyttää kun itkisit verisiä kyyneleitä. Veri valuu valkoiselle mekollesi. Kastat sormesi vereen ja piirrät sillä mekkoon sydämen niin kuin rannalle ja siihen nimeni.
Peset kätesi, seuraavan aallon tullessa rannalle. Näet kuinka veresi liukene veteen ja katoaa. Haluaisit itse kadota samalla tavalla. Suljet silmäsi. Pistät kätesi ristiin ja rukoilet:

" Miksi sinun piti jättää minut yksin tähän julmaan maailmaan? kuuletko..olen vihainen enkä tiedä kestänkö. Olisin ottanut sen luodin puolestasi. Ottaisin vieläkin jos olisi mahdollisuus. Rakas! Miksi!? Minä olen se heikompi en minä tällaista jaksa en pysy kasassa. Olen niin herkkä. Et tiedä kuinka monta kertaa itseäni olen satuttanut. Haluan sinne luoksesi ole kiltti ja ota minut!!! en kestä enää tätä. Rakastan sinua vieläkin ja tulen aina rakastamaan"

Päästät pari kyyneltä. Minusta tuntuu pahalta. Haluaisin vastata hänelle mutta en pysty. Olen antanut hänelle kauneimman rannan, mahdollisimman parhaan paikan maailmalta mutta silti hän kärsii. Hänen pitäisi iloita. Nouset ylös nopeasti, sinua pyörryttää. Kravatti on niin kireällä ettei oikeaan käteesi kierrä enää verta, tunnet kipua mutta vain katsot kättäsi kun sen väri muuttuu. Irrotat kravatin kuitenkin ja katsot sitä hetken. Sitten heität sen kauas mereen ja huudat. Huudat niin kovaa kuin keuhkoistasi lähtee. Tunnet hetken helpotusta. Tuntuu kuin voisit jopa hymyillä mutta ei, et sinä vielä hymyile. Keräät ruusut takaisin yhteen nippuun ja nostat simpukan hiekalta. Kasvoillasi oleva haava ei enää vuoda. Irrotat hunnun päästäsi ja annat sen mennä tuulen mukana. Katsot kun se leijuu yhä kauemmas ja kauemmas sinusta. Yrität unohtaa kaiken, huomaan sen. Käännyt ja lähdet kävelemään laaksoon päin kuihtuneet ruusut ja simpukka mukanasi. Avaat kävellessäsi simpukan siellä on kaksi kultaista sormusta. Pysähdyt hetkessä ja katsot niitä kauhuissasi. Muistat kun kuolinpäivänäni sanoin sinulle"- minulla on sinulle jotain tärkeää, tavataan rannalla kun tulen takaisin" En tullut koskaan takaisin mutta silti annoin sinun löytää nuo. Nyt hymyilet, Hymyilet niin suuresti, et ikinä ennen ole niin kovin hymyillyt. Otat sormukset käteesi, katsot taivaaseen ja pistät omasi sormeesi, kuiskaat tuuleen tahdon. Olet onnellinen, en muistanutkaan kuinka kaunis olet onnellisena. Omani pistit roikkumaan hopeiseen kaulaketjuusi. Huomasit sormuksen sisällä olevan tekstin: "Pysyn ikuisesti kanssasi, tapahtui mitä tahansa! Älä unohda sitä." Iloitsit pitkästä aikaa. Sitä olen odottanut. Jatkoit matkaasi laaksoon. Kävelet monta tuntia. Et juokse vaan kävelet rauhallisesti ja hymyillen. Saavut hautausmaalle. Tulet haudalleni. Lasket kuihtuneet ruusut hautakiveni päälle. Olet vain aivan hiljaa. Katsot hautaani kuin näkisit minut. Et ole käynyt siellä hautajaisteni jälkeen. Nyt teit suuren askeleen elämässäni ja siirryt eteenpäin. Autoin sinua. Sillä rakastan sinua. Ja haluan että pystyt jatkamaan elämääsi normaalisti kaiken tapahtuneen jälkeen. Suljit silmäsi ja pistit kädet ristiin mutta et rukoillut. Sitten lähdit pois mutta et ikuisesti. Jätit rannan ja laakson mutta et minua. Myöhemmin toit haudalleni kirjeen. Se oli kirje mistä kaikki alkoi, minkä sinä aloitit koska olit rohkeampi minua. Kirjeessä luki näin:

"Oletko koskaan ajatellut mitä ajattelen kun katsomme toisiamme silmiin?
Kun olen lähellä kasvojasi ja tunnen hengityksesi...
Se on vain se pieni hetki mutta silti niin arvokas...
Aina kun vaan on mahdollisuus haluaisin tehdä niin miten ajattelen mutta en voi koska en tiedä mitä sinä siitä ajattelisit.
Tai tiedän ettet siitä pitäisi, mutta silti ajattelen...
Oletko koskaan edes ajatellut miltä tuntuisi koskea kättäni tai ihan vain vaikka hipaista...
Miltä tuntuisi kun suutelisit minua...
tai antaisit edes pienen suukon..
Tai kun ihosi olisi ihoani vasten...
Kun koskisin sinuun...
En koskaan saa tietää en vaikka kuinka haluaisin..
Olen pahoillani en enää voi olla seurassasi koska tiedän lankeavani ja se ei kannata sillä joudun vain pettymään.. Enkä kestä enään yhtäkään pettymystä sillä liian monta olen koennut"
Nyt tiedät mitä sinusta ajattelen.

Muistan kun luin tuon. Tunti oli kesken mutta tulin luoksesi ja suutelin sinua. Kaikki tuijottivat ja olivat hiljaa. Kun lopetin opettaja alkoi taputtaa ja kaikki ryhtyivät mukaan. Hymyilimme molemmat onnellisena. Kävelin paikalleni takaisin. Tuntui kuin räjähtäisin, poskia kuumotti ja sydän hakkasi. Loppu tunnista ei tullut mitään kun ajattelin vaan sinua. Sinä vilkuilit minua kuin salaa vaikka huomasin sen. Et ole muuttunut yhtään siitä päivästä. Jonain päivänä me vielä tapamme mutta emme enää tässä elämässä vaan ehkä seuraavassa. Kukaan ei tiedä. Mutta kaikki tietävät että koskaan ei saa pysähtyä ei vaikka kuinka haluaisi. Sillä elämä on lyhyt ja elät vain kerran. Siitä täytyy nauttia. Sitä ei saa elää pakolla. Eikä heittää pois. Vaan täytyy tehdä sellaisia asioita mistä pitää. Ja pitää muistaa unelmoida. Ja pitää unelmista kiinni. Elämä on liian lyhyt hukattavaksi.

Selite: 
Kategoria: 
 

Kommentit

Vau...... Tulin aivan sanattomaksi, aivan mahtava runo! Kyynelehdin :) suosikkeihin! ♥

Vau...... Tulin aivan sanattomaksi, aivan mahtava runo! Kyynelehdin :) suosikkeihin! ♥

 

Käyttäjän kaikki runot