Runo sinulle

Tahtoisin sinulle kirjoittaa tämän runon, mutta en voi. Sillä en saa, en saisi edes puhua sinulle.
Kaipaan sinua niin, tahtoisin luoksesi, hukkua helliin suudelmiin.
Miksi tämän täytyy olla näin vaikeaa?
Miksi elämä kiusaa minua niin?
Olisin valmis aloittamaan alusta, puhtaalta pöydältä.
Miten on?
Voimmeko sen tehdä vielä?
Ilman että ketään loukkaantuu, suuttuu?
Ainahan johonkin sattuu, sille ei vain voi mitään.

Suljettujen ovien takan ei tarvitse muille kertoa mitä tapahtuu.
jos suutelemme, rakastelemme, olemme lähekkäin.
Todellisuudessa katsomme toisiamme kuin kaksi vierasta ihmistä.
Vaikka tiedän että tunnen sinut, haluan sinut, hymyilen sisäisesti kun sinut näen.

kaikkea kirjoitan mitä päähäni tulee.
Sinua kaipaan
ja sinun luoksesi haluan.
Miksi näin on en tiedä.
Edes kerran vielä jos saisin luoksesi tulla
sulkeutua syliisi lämpimään, saisin suudelmiisi hukkua ja sinua rakastella kiihkeään.
Edes kerran vielä jos sen saisin kokea lupaan rauhaan sitten jäät.
Jos niin toivot ja haluat
en enää sinua häiritse, en enää ikinä sinua vaivaa.
Elämääsi voit sitten jatkaa kuin minua ei olisi ollut ollenkaan.
Mutta niin kauan kunnes se päivä koittaa hengitän toivoa, syön uskoa, tiedän että se päivä vielä koittaa.
Tiedän sen vain.