Lapsuuden koti

Muistan aina paikan jossa vartuin.
Siellä sisarusten kanssa leikittiin,
tapeltiin, juhlittiin, itkettiin, rakastettiin,
ja ennenkaikkea, kasvettiin.

Koettiin paljon hyviä, ja huonoja asioita.
Monesti toivoin pääseväni pois siitä paikasta.
Tahdoin suurenpaan paikkaan, pois maalaisseudulta.
Inhosin koti- ja pihatöitä.

..Siihen asti kun vahempani erosivat,
ja muutimme kaupunkiin.
Näin kaiken pahan, mitä maailmassa olla saattaa.
Aloin todella kaivata rikkaruohojen kitkentää,
leikkimökin katolta hyppelyjä, pulkkamäen laskua,
kaikkea sitä, mitä elämäni oli ennen.

Lapsuuden kodissani olin onnellinen,
enkä nähnyt pahuutta. Mutta nyt,
näen sen kaiken, jota en haluaisi nähdä.
Arvostan asioita, joita silloin vihasin.

Tulin käymään lapsuudenkodissani,
kun astelin pihalle, muistin jokaisen hetken.
Tunnistin jokaisen alueen, ja itkin.
Mietin, mitä minusta olisi voinut tulla,
jos koskaan en olisi nähnyt niitä kaupungin
pahoja asioita.

Asuin kaupungissa 5vuotta, ja muutin takaisin.
Takaisin siihen samaan taloon, jossa lapsuuteni
ihanimmat ajat vietin. Ja nyt muista jokaisen hetken,
ja elän kaikkien niiden tapahtumien keskellä..

Iltaisin menen ulos kävelemään,
istun hiekkalaatikon reunalla, ja mietin..
Tämä kaikki teki minusta sen, mitä olen nyt,
ja mitä tulen aina olemaan.