Veit unelmat,
Veit toivon, luottamuksen
Ja mikä pahinta veit uskon rakkauteen,
Tyhjänä kuin hylätty kilpikonnan ontto kilpi,
Ajelehdin loputtomassa avaruudessa,
Toivoen törmääväni sinuun,
Näen mustanaukon, joka vetää minua puoleensa,
Kumpa olis joku, joka pysäyttäisi minut,
Ajelehtimasta kohti tuhoani,
Kumpa olisi joku,
Joka vetäisi minut ulos siitä pimeästä aukosta,
Edes joku, joka estäisi,
Universumin tuhon
Selite:
Tjaa, mikä lie viime yönä kun yritin nukkumaan laittaa niin alko ajatukset harhailla ja oli pakko nousta kirjottaan tää ylös.
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Kohtalonominen ja haikea runo pettymyksestä ja rakkauden kaipuusta!
sitte ollaan kaksi orpoa, jotka pitäisi vetää pois tuosta aukosta.
Aina on joku joka vetää pois mustanaukon kurssilta, vaikka itse siihen uskookin kaikista vähiten.
Ja jälleen kerran Universumi pelastui tuholta.
Tohonhan jäi melkein koukkuun, tosi hyvä. Kiitti kommenteista.