Yksin kuljin, niin yksin
pitkin katua pitkää, pitkää
kuin kaipuu ja ikävä, kapeaa
kuin petymyksien ahdas katkeruus.
Ihmisten paljous, valkeiden talojen
aurinkoiset seinät, värikkäät näyteikkunat
Drottningsgatanin sivuilla
eivät yksinäisen ikävää lievittäneet,
raskasta mieltä ja
ahdistusta hälventäneet.
Näin kuljen mä kadullani nyt:
yksinäni allapäin. Mistot kauniit,
unelmat suloiset tahdon karkottaa,
heittää unohduksen roskakoriin,
haudata ikuisiksi ajoiksi.
Muistot
niin raskaita ovat kantaa, mieltä ne
symkistävät, ajattelun estävät ja
kaiken ilon poistavat sydämestä.
Yksin, niin yksin pitkin
Drottningsgatania kuljen
muistojeni ahdistamana,
menneisyyden haamujen
vainoamana.
Selite:
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
