Elämä on aurinkokoiria

Kuka pelastaisi silloin,
kun yön synkkinä hetkinä
pelko rakentaa betoniseiniä?

Eivätkä jääkylmät kädet
yletä avaamaan edes kaihtimia,
joiden takana piilottelee auringon himmenevä valo.

Milloin huomasit ensimmäisen kerran,
ettei elämä olekaan pelkkiä kissanpentuja,
aurinkokoiria,
kasteesta märkiä lehtiä aamun kalpeina tunteina?

Etteivät pilvet väisty,
vaikka vuoret siirtyisivätkin.

Eikä jokainen valitse poluista sitä oikeaa,
vaan sen, jonka tahtoo.

Jos kääntyy harhaan, uskoo kivikoiden jääneen taakse
vain löytääkseen ne edestään.
Jos niiden terävät reunat eivät hioutuneetkaan
pyöreiksi, turvallisiksi.

Entä sitten?

Maailma rakennettiin mahdollisuuksista.
Miksi ajatella vääriä polkuja,
läpipääsemättömiä kivikkoja,

kun voi pyyhkäistä verhot sivuun kevyesti kuin perhosen lasisena syksynä
ja nähdä jotain muuta?

Ja siinä elämä taas on;
aurinkokoirat,
hiljalleen häipyvä kaste.

Ei se koskaan kadonnutkaan.