Nimetön

Saapuessani kotiin ei rakkaani ole minua vastassa. Laskeutuessani ratsailta mietin mahdollisia syitä tälle. Päätyen pahimpaan mahdolliseen vaihtoehtoon vedän miekkani esiin huotrasta ja potkaisen oven lähes saranoiltaan syöksyen sisään. Kukaan tai mikään ei hyökkää minua kohti. Ainoa elävä olento on valtiattareni, joka istuu pöydän ääressä katsoen vuoroin lähes tuhoutunutta ovea ja minua kuin vähäjärkistä. Kuitenkin tuon tutkivan katseen alta näkyvät pidätellyt kyyneleet. Kävelen häntä kohti kysymysten muodoutuen mielessäni, mutta ennen kuin ehdin mitään sanomaan hän ojentaa minulle kirjeen. Sen sinetissä komeilee kuninkaan kruunu. Luettuani viestin ymmärrän syyn vaimoni kyyneliin. Kuninkaani on kutsunut minut puolustamaan kuningaskuntaa hyökkäävältä viholliselta.

Aamun koittaessa puen päälleni sotaherran haarniskan jonka rintamukseen on kuvioitu vaakunani: pitkämiekan ympärille kietoutunut villiruusu. Asetan miekkani huotraan ja kätken tikarit kengissä oleviin tuppeihin.

Ennen kuin nousen hevosen selkään halaan rakastani viimeisen kerran. Seistessämme tukeutuen toisiimme aika tuntuu pysähtyvän, kunnes eroamme. Nostan käteni pyyhkiäkseni hänen silmille nousseet kyyneleet, hymyillen rohkaisevasti ja lupaan palata takaisin.

Lähtiessäni mustat pilvet kerääntyvät taivaalle, salama välkähtää ja sadepisarat putoilevat päälleni sekoittuen kyyneliini.

Viikkoja on kulunut tuosta päivästä, ja nyt seison taistelukentällä miesteni edessä vain kolmensadan jalan päässä vihollisesta valmiina tekemään sen minkä vuoksi tulimme: saamaan veren virtaamaan jokina.

Alan hymisemään vanhaa laulua jonka jokainen raivosoturi oppi aloittaessaan koulutuksensa. Yksi kerrallaan miehet liittyvät mukaan lauluun, joka alkoi hiljaisena, mutta nyt kaikuu vuorissa. Laulun tarkoituksena on herättää veriraivo, joka muuttaa soturin täydelliseksi tappokoneeksi saaden hänet unohtamaan tuskan, ja iskemään voimakkaammin.

Hyökkäämme villisti karjuen päin vihollista teräksen iskeytyessä terästä vastaan. Sivusilmällä näen yhden miehistäni saavan miekan lävitseen. Nauraen hän vetää aseen ulos sivaltaen samalla hyökkääjän miekkakäden lentämään kaaressa pois.

Taistelun loputtua korpit laskeutuvat kuolleitten päälle ja nokkaisematta nousevat lentoon. Uskomusten mukaan korpit saattavat kuolleiden sielut manalaan. Yksi noista linnuista laskeutuu eteeni katsoen minua pitkään kunnes lentää pois. Tuntuu siltä, että tuo sanansaattaja tuli ilmoittamaan kuolevani kohta.

Useita vuosia olemme sotineet ja vihdoin onnistuimme torjumaan hyökkäykset. Vihdoin pääsen kotiin vaimoni luokse.
Päästessäni portille päätän yllättää hänet. Laskeudun ratsailta ja hiivin puutarhan luona olevien puitten taakse. Siellä hän istuukin yhtä kauniina kuin jättäessäni hänet yksin. Otan muutaman askeleen häntä kohti kunnes pysähdyn. Tuntematon mies saapuu hänen vierelleen ja suutelee häntä. Järkytyksekseni näen rakkaani vastaavan suudelmaan.

Tartun miekkaani ja vedän sen huotrastaan. ¨Sinä opetit minulle mitä rakkaus tarkoittaa.¨
Katson sen hohtavaa terää. ¨Kadotessani pimeyteen rakkautesi valo opasti minut takaisin.¨
Isken upottaen miekan syvälle lihaan. ¨Osoitit minulle, että neito voi rakastaa hirviötä.¨
Tunnen kuinka elämä pakenee. ¨Annoit minulle syyn herätä joka aamu.¨
Tunnen kuinka sydän lyö viimeisen kerran ennen kuin pimeys laskeutuu. ¨Ilman sinua vierelläni ei elämälläni ole tarkoitusta.¨