Nimetön

Auringon asettuessa mailleen rupeavat kolme ystävystä valmistamaan leiriä yötä varten. Thom rupeaa pystyttämään telttoja, Matt lähtee onkensa kanssa kaloja narramaan ja Shawn kirveensä kanssa noutamaan puita läheisestä metsästä.
Auringon laskeuduttua korkeimpien kukkuloiden taakse, peittää yö maailman mustan viittansa alle. Nuotion ympärille varrastetut kalat levittävät herkullista tuoksuaan ympärilleen varjojen tanssiessa matkalaisten takana. Kuuluu vain pöllön yksinäinen huhuilu jota heinäsirkka hiljaa säestää. Ympärillä vallitseva rauhallisuus on lähes käsin kosketeltavaa, mutta tämän rikkoo metsän syvyksiistä kantautuva risahdus kun oksa antaa periksi painon alla. Hetkessä ovat kaikki kolme nousseet ylös paljastettujen miekkojen lentäessä ulos huotristaan.
¨Kuka siellä!?¨, huutaa Matt ¨Ystävä vaiko vihollinen? Astu nuotion valoon, jotta voisimme nähdä sinut.¨
¨Laskekaa aseenne nuoret herrat, sillä emme ole täällä pahoin aikein¨, vastaa ääni metsästä.¨Olen tarinankertoja, olin matkustamassa vaimoni ja ystävieni kanssa läheiseen kaupunkiin kun yö pääsi meidät yllättämään kuin paraskin salamurhaaja. Näimme nuotionne valon ja haistoimme paistunutta kalaa, joten päätimme tulla luoksenne pyytämään yösijaa ja mahdollisesti jopa muutamaa palaa tuota kalaa.¨
¨Näen, että tulette tosiaan hyvissä aikeissa,¨Vastasi Thom asettaen miekkansa takaisin huotraan¨ joten pyydän teitä tulemaan luoksemme jakamaan yön ja ruoan kanssamme.¨
¨Kiitämme jalomielisestä tarjouksestanne ja otamme sen avosylin vastaan, mutta meillä ei ole rahaa jolla maksaa ruosta.¨
¨Vaikka teillä rahaa olisi niin emme niitä ottaisi vastaan,¨Vastasi Shawn vuorostaan¨mutta sanoitte olevanne tarinankertoja, eikö? Joten kertokaa meille jokin tarinoistanne niin olemme sujut.¨
¨Jälleen olen otettu teidän jalomielisyydenne vuoksi, ja sitä suuremmalla syyllä hyväksyn ehtonne.¨
Tämän keskustelun jälkeen astui tarinoitsija vaimonsa kanssa pois varjoista kolmen miehen seuratessa heitä kymmenen jalan päässä. Myöhemmin kalojen kadottua mystisesti, otti vieras puheeksi ruosta maksun.
¨Te tarjositte meille ruokaanne ja täten piditte sananne, ja nyt on tullut minun vuoro pitää sanani. Kuulkaa mitä minulla on kerrottavana. Tarinani on vanhempi kuin nuo vuoret takananne, eikä kukaan elävä olento ole sitä koskaan kuullut.

Deimosta voidaan kutsua maailman onnellisimmaksi mieheksi. Hänellä oli rakastava vaimo, monia ystäviä, korkeat vuotuiset korot, kuninkaallisen armeijan ylipäällikön arvo ja suuret tilukset jonka keskellä on talo jollaisella vain keisarit voisivat kerskailla.
Eräänä päivänä tuli sanansaattaja Deimoksen luo ilmoittaen kapinallisten nousten itäisellä rannikolla, ja Deimosta miehineen tarvittiin välittömästi. Heti alkoivat miehet valmistautumaan edessä olevaa matkaa varten. Ennen lähtöä hyvästeli Deimos vaimonsa.
¨Toivota minulle onnea valtiattareni, huolehdi kodistamme sillä en ole palaava ennen kuin viimeinenkin kapinallinen on joko kaatunut edessäni tai paennut.¨
¨Olethan varovainen rakkaani¨, sanoi Felicia luoden surua ja huolta täynnä olevan katseen mieheensä¨ Lupaa tulla terveenä ja haavoittumattomana takaisin luokseni.¨
¨Niin kauan kun sinä minua rakastat, ei yksikään nuoli tai miekka ole minua surmaava¨, lausui Deimos rakkautta sykkivällä äänellä ¨Mutta nyt on minun lähdettävä. Kohtaamme taas toisemme kun jumalat niin suovat. Siihen saakka näkemiin elämäni valo.¨
Ja näiden sanojen saattamana lähti Deimos miehineen kohti edessä olevaa taistelua ja kunniaa. Heidän tie johti ikivanhan tammi metsän läpi, jota verhosi ainainen pimeyden aura.
¨Herrani.¨, sanoi eräs miehistä ¨En pidä tästä lainkaan.¨
¨Mistä niin ystäväni?¨ Lausui Deimos ¨Häiritseekö tämä synkkyys sinua, vaikka olet kasvanut näissä metsissä leikkien?¨
¨Ei herrani. Synkkyys ei häiritse minua sen enempää kuin kärpänen, jonka huitaisen pois luotani.¨
¨Mikä siis painaa mieltäsi?¨
¨Tämä hiljaisuus, herrani. Se on luonnoton. Tähän aikaan päivästä kuuluisi metsän olla täynnä ääniä, mutta ainut asia jonka kuulen on oman sydämeni sykintä. Ja epäilen, että varjoissa joku seuraa meitä...¨
Muuta ei ehtinyt hän sanoa kun nuoli jo läpäisi hänen kaulansa lopettaen lauseen ja tuon onnettoman miehen elämän. Miehen, joka oli vain halunut ansaita tarpeeksi rahaa pystyääkseen menemään naimisiin rakastamansa neidon kanssa.
¨Puolustusasemaan!¨, huusi Deimos yrittäen samalla saada selvää mistä päin heitä vastaan hyökättiin, mutta nuolet lensivät kaikkialta tehden näin vihollisen paikantamisen mahdottomaksi. Joka kerta kun jousi lauloi kuoleman lauluaan putosi yksi mies ratsailta huutaen tuskissaan.
Teurastuksen loputtua käveli naamioitunut ihminen kohti kuolettavasti haavoittunutta Deimosta päättääksen tämän maallisen vaelluksen. Polvistuessaan hänen vierelle repäisi Deimos viimeisillä voimillaan tuon tuntemattoman naamion pois.
¨Sinä..¨, hän ähkäisi juuri ennen kuin terä viilsi hänen kurkkunsa. Vain yksi lause oli ylipäällikön mielessä kun elämä virtasi ulos hänestä jokaisen sydämen lyönnin myötä: ¨Niin kauan kun sinä minua rakastat, ei yksikään nuoli tai miekka ole minua surmaava...¨

Auringon laskeutuessa mailleen sytyttäen taivaan tuleen, ratsastaa kymmenen miestä kohti taloa. Päästyään portista läpi he kaikki laskeutuvat ratsailta. Annettuaan käskyn pysyä ulkona yksi miehistä kävelee kohti ovea. Hän avaa oven, astuu sisään, määrätietoisesti kävelee kohti olohuonetta, ja kätkeytyy varjoihin. Olohuoneessa istuu neito, joka vuoroin katsoo takan liekkejä, vuoroin kääntää katseensa kohti ovea aivan kuin hän odoittaisi jonkun kohta saapuvan.
¨Rakkaani. Ketät sinä odotat?¨, sanoi mies astuen tulen luomaan valoon.
¨Kuka te olette?!¨, huusi suuresti pelästynyt neito ponnahtaen samalla ylös tuolistaan¨Millä oikeudella tungeudutte talooni! Poistukaa nyt heti, sillä mieheni on kohta palaava kotiin.¨
¨Noinko kauan olin poissa luotasi, että olet unohtanut kasvoni? Katso silmiini Felicia. Katso syvälle sieluuni.¨
¨Ei! Mahdotonta...¨Felicia sopersi horjahdellen pois päin tuosta miehestä. ¨Minä näin ruumiisi! Näin kuinka sinut laskettiin maahan.¨
¨Felicia...¨, Deimois sanoi katsoen suoraan häntä silmiin. ¨Etkö ole koskaan kuullut, että murhattujen sielut eivät saa lepoa ennen kuin he ovat saanet kostonsa?¨
Felicia kalpeni ja pelon kuristaessa kurkkua huusi: ¨Derek!¨
¨Turhaan huudat rakastajasi nimeä armaani. Hän ei pysty sinua kuulemaan eikä sinulle vastaamaan¨
¨Mitä sinä olet tehnyt hänelle?¨, Felicia sanoi ääni värähdellen pelosta.
¨Vain sen minkä hän teki minulle.¨, Deimos vastasi ¨Viilsin hänen kurkun auki, ja annoin hänen tukehtua omaan vereensä.Nyt kostoni on puoliksi valmis.¨
¨Sinä hirviö!¨, Felicia kirkui vihan työntäessä pelon pois ¨Hän oli syytön kuolemaasi!¨
¨Syytön? Syytön!?¨, Deimos ärjäisi ¨Kuinka mies voi olla syytön jos hän toisen miehen vaimon kanssa suunnittelee aviomiehen murhan?¨
Felician polvet pettävät, ja hän kaatuu polvilleen kyynelten virratessa vuolaana jokena poskia pitkin. ¨Sinä murhasit hänet, ja nyt tulit hakemaan minua. Mitä siis odotat! Paljasta miekkasi ja riistä elämäni!¨
¨En.¨, Deimos vastasi rauhallisesti
¨Mikset?¨, Felicia kysyi hämmästyneenä ¨Mikä sinua estää?¨
¨Rakkaus...¨Deimos sanoi huokaisten ¨Vaikka petit minut, ei se kuitenkaan rakkauttani sinua kohtaan sammuttanut. Ja vaikka et ehkä ole minua rakastanut pitkään aikaan, niin tiedän,että tuona kevätpäivänä kun meidät vihittiin toisillemme kukkivien kirsikkapuiden alla sinä minua rakastit koko sydämestäsi. Juuri tuon päivän takia saat elää. Mutta olet elävä yksin koko loppu elämäsi, kukaan ei puhu sinulle, kaikki kääntävät selkänsä sinulle. Ainoa joka luonasi pysyy on rakastajasi haamu, joka päivästä toiseen on muistuttava sinua rikoksestasi. Ja sinä päivänä kun sielusi lähtee viimeiselle matkalle, tulen minä luoksesi enkä päästä sinua vapauteen ,vaan olet kävelevä vierelläni kunnes maailmanloppu on koittava.¨