Pettymys
valuttaa ylleni
harmaan panssarinsa,
uudelleen.
Tekee siitä vieläkin
kovemman.
Pelästyneenä katson,
kun se ei enää sulakaan
kosketuksestasi.
Sanat ja suudelmat
eivät enää yllä panssarini läpi.
Huulesi liikkuvat,
mutta sydämeni ei kuule...
Tässä kammiossa
olenkin yksin
opettelemassa olemaan
ARVOKAS!
Selite:
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Hieno runo
Antaa paljon ajattelemisen aihetta.