Uppoan itseni kanssa
elämän rytmiin,
pulppuilevaan hetkeen.
Annan itselleni anteeksi kaiken
tekemättä jääneen ja
kiitän voimaa,
joka minuun virtaa
sieltä jostain,
mistä minä en vielä
tarpeeksi ymmärrä.
Elämä on saniaisen verran iloa
valoisassa metsässä,
järvimaisemallinen kaipausta,
kaupunkikorttelillinen kysymyksiä ja
kellonympärys hetkiä,
joihin on tartuttava -
jos ei tartu,
kirpoaa irti
tuulenvireestä poskella,
siskonpojan iloisesta virneestä,
lastenkodissa koetuista kohtaamisista ja
siitä pienestä tunteesta, jolloin
maailma on avoinna minulle
ja minä haluan ojentaa käteni,
pitää silmäni auki,
haistaa ja maistaa ja kokea kaiken.
Selite:
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Pidän todella runostasi. Toisen säkeistön mahtavat kuvaukset ja runon hämmentynyt onnellisuus ja jonkinlainen päättäväisyys yhdistyy hienoksi kokonaisuudeksi.