kun he vannovat ikuista rakkautta
sinä uskallat viimein kohdata katseeni
suljen silmäni sillä minun on ihan hyvä näin
meidän ei tarvitse olla läsnä pahassa jos emme näe hyvääkään
minulla on vain yö ja kello ja haalea kahvi
me kun tarvitsisimme enemmän
jopa sanojesi merta paljon suurempaa
kai jo ymmärrät että varjoni eivät vettä pelkää
sinä kysyt uudestaan vaikka en koskaan ole vastannut
kaipaan uutta käsikirjoitusta
edessäni tyhjä paperi eikä kuiskaus kutita korvassa
lupaudut painamaan luomeni uniin sitten kun silmäni katsovat tyhjää
olimme aurinko ja kuu kunnes valvoitkin yösi
vaadit päästä kulkemaan pitkin väreilevää siltaani
varoitin peittävistä pilvistä sumuisena yönä
pääsit polttavan lähelle ja nyt rakas pysythän siinä
Selite:
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Valloittavan kaunis runo suhteesta, joka on siirtymässä syvällisempään vaiheeseen. Varoitat etenemästä liian nopeasti, koska et ole vielä valmis.
Ihana runo, siis suorastaan i-ha-na runo! :)
Meinasin sanoa että toiseksi viimeinen säkeistö on ehdoton lempparini, mutta nyt kun luin tätä uudestaan, voisin lisätä listaan oikeastaan ihan kaikki säkeistöt. Hieno runo, todellakin. Pidän sanavalinnoistasi ja tavasta, jolla käytät niitä ja muodostat lauseita. Ei mitään massatuotantoa. Kaunis, koskettava kokonaisuus. Sait aikaan hieman surullisen ja haikean olotilan, se on hyvä merkki. Pidän, paljonkin.
Kaunis runo!
ahh.. uskomattoman kaunis rakkaustarina, hyvä, täydellinen. suosikit.