olen uupunut,uupunut rakastamaan,
hetkeet kauniit kun aina katoaa,
tiestä mutkat pinetkin hajoaa,
on vain suoraa, suoraa.
En seuraa enää maisemia,
matka tuntuu jo liian raskaalta,
kuka nämä lapsetkin syöttäisi...
kun en vain jaksa.
perääsi taas soitan,
ja vuolaasti itken,
kaikki kesti taas liian pienen hetken,
miksei alkoholisteja tuomita kuolemaan,
kun he hajottavat kaiken minkä joskus
rakentaa.
Ja minä kun luulin eläväni unelmaa...
Selite:
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Wau..osui! Tämä runo on elävästä elämästä.
aivan ihana ja realistinen. kuvaa täydellisesti omaakin elämää.