Juhannusruno

Se on kesä!

Lintujen laulu täyttää ilman,
Juon sateen jäljiltä helmen – poimulehden suojista,
se maistuu kasteenraikkaalta niityltä.
Tuoksuttelen kukkia ja ihastelen
– kuin vasta ensimmäistä kertaa näkisin koivujen lehdet havisemassa lempeässä kesätuulessa.

Lippu on vedetty salkoon,
Juhannuksen kunniaksi.
On taas aika tehdä taikoja,
Niitä joihin kukaan ei usko, mutta perinteet velvoittavat.

Varovaisesti katson kaivoon ja kerään seitsemää sorttia kukkia.
Näillä eväillä näen unia rakkaastani, joka jo nukkuu vieressäni.

Päivät jatkuvat öihin,
Niille ei näy loppua.
On kuin elämä ei taukoaisi – ei edes yöksi.

Ei ole aikaa levätä.

Lokit jatkavat lentoaan, kukat esittelevät itseään sulkeutumatta nuppuun.
Mustikan varvut tuoksuvat metsässä,
Kallion kuumuudessa tuoksuu meri ja maa yhtaikaisesti yhdistäen voimansa – sinut huumatakseen.

Älä laske lippua nyt, ei luovutettaisi ihan vielä.

Juhlitaan, kesästä huumaantuneet.
Juhlitaan, eikä unohdeta, miltä kesä tuoksuu ja maistuu!
Tahdon painaa mieleeni tämän kaiken, viimeistä kuvaa myöten.

Ne ovat nämä muistot, jotka kantavat kohti seuraavaa kesää.