Nimetön

Päivänsäde ihoa polttaa,
ihokerroksesta palasia verottaa.
Asteittain hermojani kiristää,
ainainen auringonpaiste - ja ylihilpeät ihmiset nää.

Kaipuu sateiseen syksyyn on suuri,
oi kuinka kaipaankaan sitä;
tajusinpas juuri.

Ei ketään muu sateisilla kaduilla kirmaa,
yksin saan olla ja ajatella;
tätä synkkää maailmaa.

Vaikken ehkä yksin enää jaksaisikaan olla,
en tiedä jaksaisinko jakaa itseäni kunnolla.

Olen tottunut jo peilistä näkemään syksyisen sateen,
tumma huntu peittää jokaisen katseen..

syrjässä syrjitty,
elämänsä kokenut;
yksin.