Elämänpuu

Jos olisin puu taipuisin kohti taivasta,
kurottaisin pienet oksani yläilmoihin,
antaisin tuulen leikkiä oksillani,
lintujen pesiä rungollani,
oravan kiivetä kaarnaani pitkin,
sateen kastella juureni,
auringon kuivata varteni.

Avaisin pienet silmuni kauniiksi lehdiksi,
joiden pinnalla aina aamukaste helmeilisi.
Olisin kevään ensimmäinen puu,
joka saa ylleen vihreän hunnun.
Lapset kiipeilisivät oksillani ja nauru täyttäisi ilman.
Minua kaikki tulisivat kaukaakin ihastelemaan ja sanoisivat:
”Siinäpä vasta kaunis puu. En ole missään nähnyt vastaava!”
Ja minä havisuttelisin tyytyväisinä lehtiäni.

Mutta sitten tulisi syksy ja riistäisi minulta korean vaatteeni ja jättäisi minut alastomaksi.
Kylmä viima puhaltaisi ja jäinen sade piiskaisi minua.
Pimeys söisi rohkeuteni ja uskoni uuteen kevääseen.
Linnut lentäisivät luotani pois etelän lämpöön.
Olisin yksin,
eikä kukaan enää tulisi katsomaan minua.
Kiihkeästi odottaisin talven kylmää syleilyä.

Kun halla sitten vihdoin saapuisi ja routa kylmettäisi juureni,
olisin iloinen, sillä lumi kutoisi minulle uuden vaatteen,
valkean sokerikuorrutteen oksilleni.
Olisin talven kimalteleva morsian.
Kylminä pakkasöinä katselisin miljoonia kimaltelevia tähtiä,
jotka täyttäisivät koko taivaankannen.
Ehkä minä vielä joskus yltäisin niihin, jos kasvaisin oikein korkeaksi.

Niin menisi talvi ja uuden kasvun aika koittaisi.
Keväisin lähettäisin lapseni maailmalle tuulen mukana.
He liihottelisivat kauas horisontin taakse ja laskeutuisivat multaiselle maalle,
niin kuin minä joskus aikoinani olisin tehnyt.
Siellä pienokaiseni aloittaisivat oman kasvunsa,
versoisivat vihreäksi kuin maan ruoho.

Minä kasvaisin monen monta vuotta.
Minusta tulisi vahva ja jykevä kuin tammi, notkea kuin leppä ja sitkeä kuin paju.
Kaarnaani tarttuisi sammalta, yhtä vihreää kuin lehteni.
Ja joskus, pitkän ajan kuluttu, aamuni kääntyisi iltaan.
Kuivuisin kokoon,
ruumistani tulisi kuiva kelo,
jonka koloon aina kyyhkyset tekisivät pesänsä.

Ajan saatossa minusta ei jäisi mitään jäljelle,
ei edes tomua,
Olisin yhtä tuulen kanssa,
sen joka kierteli koivikoissa,
leikki väreilevällä vedellä
ja suhisi kaislikossa.
Yhtä sen tuulen kanssa,
joka heiluttaa lasteni oksia,
puhaltaa kylmästi heidän rungoilleen
ja pöllyttää puuterilunta,
tähtien loistaessa kirkkaina yläpuolella.