vaikeneva

I

Kun viattomuuden rukous
ei tuo säälimättömyyteen helpotusta
silloin universumin ruumiilla – ei ole kasvoja
eikä avaruuden pimeydestä näy katsetta

sydämettömältä ajan päälaelta
kasvaa mustia, tukahduttavia hiuksia
toden ehdottomuuden säikeitä,
säikeistä piirtyy hautakammioita
joista astuu esiin pimeyksiä,
ja pimeyksien huulet takovat sanoista miekkoja,
jotka lävistävät kysymyksen
”onko ihmisellä sielua?”

Katoavaan usvaan pölyätte Dyaus Pitar ja Prithivi Matar
isä taivas ja äiti maa
kaikki nimetyt jumalat
tähdistä olette tulleet, neuroneina ihmismieliin
sanoina hiljaisuuteen
synnytte ihmishuulten vastatessa rukouksiin

Merkkivalottomuutenne pimeydessä
ovat tunnelit myriadeja labyrintteja,
joiden tyhjyydestä,
eksyminen kulkee maan hengityksessä
Kutsuen nimeäsi…

kutsuen nimeäsi
hermoratojen ainutkertaisuus,
urissaan aina yhtä todellisena totuus,
katseet varjojen pimeydestä
mustan ikoni –
valon tavoittamattomuus;

valut punaisena atsteekkien uhritemppelien harjoilta
kuollen taivaaseen Madridin junissa, New Yorkissa, Balissa
kaikuen noitavasarana menneen virheettömyydestä
(ex cathedra, ex cathedra, extra ecclesiam nulla salus)
evolutionaarinen eläin
rituaalisen kannibalismin ihmisjumala

kokijalleen aina yhtä todellisena

(Ja kuinka voi nähdä paratiisin,
jos ei ymmärrä läheisen tuskaa vierellään)

II

Jos näkisit, jos tuntisit
silloin ottaisit maailman syliisi: lohduttaisit
pieniä sormia, pieniä toiveita, suurta ahdistusta
eikä yhtään vastausta

ei kaikkeus ole kuulemassa, ei korvia tuonpuoleisessa
ei ajan takaa silmiä, jotka kostuisivat kyynelistä
ei universumin kehtoa keinuttamaan synnyttäjän kättä
vain kaukaisten galaksien mekaanisia ratoja,
epätäydellisen maailman epätäydellinen heijastuma

Puhtaudella joukkomurhien, nälän, tautien asuja,
rottia, jotka vaeltavat mantereiden halki,
ihmisen tietämättömyyden tragedia,
jonka vankina roviot palavat
mustaan kuolevan keskiajan pelokkailla toreilla,
joilta syrjässä, vaimenneilla
paiseista löyhkäävillä kujilla
riutuva harmaa kulkukissa
etsii päämäärättömästä
paremman lupausta
käyden sisään, ulos
maakellarien kivisistä luukuista

ja torin yllä itämaiden tähdet,
kuvastuvat kaivonmyrkyttäjien viimeisistä huudoista