Silloin ennen me puhuimme
virtasimme jokea pitkin
ja puhuimme
eivätkä sanat loppuneet
vaikka uppotukki työnsi meitä rantaan
ja puhuimme
kävelimme rantakaislikossa
sisiliskojen kiivetessä reisiä pitkin
ja puhuimme
raavimme ihomme rikki
aurinko meni pilveen
ja puhuimme
kunnes pysähdyimme suuntaviitan edessä
vilkuilimme sivuillemme
ja lähdimme yhdessä eri suuntiin.
Mutta kuuntelimmeko?
Selite:
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Miten vaikea on kuunnella, kun sydän on täynnä sanottavaa. Kiteytät hetken kauniisti
hieno runo. siinäpä se - puhumme, puhumme mutta herkistymmekö kuulemaan ja sitä kautta löytämään yhteisyyden. Runossa näin ei käy. Suruisaa ja varmaan yleistäkin.
hyvä teos pistää ajattelemaan..