jokin kalvaa sisintäni
mikä on se tunne, josta en kiinni saa
elämäni narun vedossa
olen rikkonainen
tunteeton
pirstaleina, kuin peilitalon peili
jälkeen iskun tiikerin
kuljen eksyksissä
pää painuksissa
käännyn väärään suuntaan
ja pyörin ympyrää
kuin karusellissä
tai sokkelossa varjojen
enkä lakutiskiltäkään löydä mä persikkaa
(kaikkihan tietää, että se on parasta)
on se loppunut
ja tyydyn taas mansikkaan
tahtoisin päästä jo himaan
mutta törmään aina vain
kojuun seuraavaan
Selite:
oletus
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi