Kävelen jälleen yksin, sateessa.
Tunnen olevani yksinäisempi kuin koskaan vaikka onhan minulla sinut rakkaani ja perhe sekä ystävät, mutta silti tunnen itseni yksinäiseksi.
Olen tyhjä, sisälläni ei ole enää mitään muuta kuin tyhjyys.
Minä otan etäisyyttä ystäviinkin, jopa perheeseeni.
Sanon ettei ole aikaa, vaikka ei minulla mitään ole yhtä paljoa kuin aikaa.
Yritän olla se sama ihminen mikä olin silloin joskus, mutta en kykene siihen.
Uppoan koko ajan syvmmälle ja syvemmälle, kuin suohon joka on täynnä tuskaa ja ikävää.
En kykene enää iloitsemaan kunnolla, en nauramaan aidosti.
Tämä koko elämä on yhtä tyhjyyttä.
Kunpa vain pääsisin pian pois tästä kuoresta, kunpa pääsisin pian pois täältä, pois kaikesta..
Selite:
masensi.
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
