Metsien lapsi

Kivistä polkua kuljen,
ilta laskee päälle maan.
Miettien silmäni suljen,
mikä minut sai tänne tulemaan?

Pysähdyn keskelle metsää,
tähtitaivasta katsellen.
En ehkä löydä kotiini enää,
mutta tämä voittaa sen kurjuuden.

Nyt tunnen olevani osa maailmaa,
yksi puu joukossa muiden.
Kai tämä metsä minut onnelliseksi saa,
makaan keskellä sammalten.

Tänä yönä tähdet loistaa,
kirkkaammin kuin ikinä ennen.
En tahdo vielä nukahtaa.
Ei saisi tulla huominen.