Tulit ovesta sisään
Itkit sylissäni
Katsoit surullisin silmin
Minä kuuntelin
lohdutin
valvoin
Lupasin että kaikki järjestyy
Tarrauduit minuun
Imit minusta voimaa itseesi
ja minä annoin kaiken
kaikkeni
Sydämeni hiljaa muretessa
sinun sydämesi vahvistui
hymy palasi kasvoillesi
luotit jälleen ihmisiin
Ja kun minä en enää jaksanut hymyillä
eikä lohduttajaa tarvittu
Sinä lähdit
katsomatta taaksesi
valmiina rakastumaan
valmiina elämään
valmiina rakastamaan jälleen
Etkä sinä koskaan saa tietää
kuinka paljon välitin
ja kuinka paljon minuun sattui
Selite:
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Hyvinkin tavallinen tarina. Hyvin sen kerroit. Liekö henkilökohtaista, siltä se tuntui. Kaikesta jäi vähän alistunut tunnelma, tuli tunne, että kaiken antoi, mitä runoilija sai? Ymmärrystä, runon kautta, itseymmärrystä. Jos niin on, hänellä on taito käsitellä ja kääntää elämänsä ja runonsa vahvemmiksi.