Maailmani, se koostuu pienistä palasista.
Sanoista, jotka johdattavat minua eteenpäin ja pisteistä, jotka pysäyttävät minut miettimään,
missä olinkaan?
Joskus en tiedäkään mihin jatkaa,
ja joskus maailma vie minua mukanaan
kovempaa kuin uskallan edes odottaa.
En aina uskalla ottaa askeltakaan, kaikki edessäni näyttää hauraalta,
kuin maailma voisi rikkoutua jalkojeni alta.
Toisaalta, joskus se vie minua mukanaan,
enkä osaa enää vastustaa, vapautta, jonka se minulle antaa.
Ja pian, ennen kuin huomaankaan, olen jossain muualla, enkä tiedä enää mistä alkaa.
Minä huudan, täältä jostain, minä huudan, tulkaa nyt minua auttamaan.
Mutta kukaan ei vastaa. Ei kukaan.
Pieni tyttö, kykenemätön enää jatkamaan, täällä jossain odottaa, että ehkä joku vielä tulee katsomaan.
Tyttö, joka lauseiden välissä murjottaa kun ei enää kukaan häntä ohjaa.
Kumpaa tietä jatkaa?
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Vahvaa epätietoisuutta koskettavassa runossasi.